JÄÄKIEKKO Jokereiden pisteputki KHL:ssä kasvoi jo yhdeksän ottelun mittaiseksi joukkueen voitettua maanantain kotiottelussaan Vitjaz Podolskin 4-1. Jokereiden ensimmäinen erä oli heikko, mutta toisesta erästä eteenpäin komento siirtyi isännille.
Vitjazille tappio oli jo neljäs perättäinen ja turhautuminen alkoikin näkyä lopussa Venäjän takavuosien MM-kisajoukkueestakin tutun porsastelijan Jevgeni Artjuhinin toiminnassa. Kun peli oli käytännössä taputeltu, tuli 120-kiloinen mörssäri tilanteisiin myöhässä pelkoa aiheuttaen. Vahingoilta kuitenkin vältyttiin.
Jokereiden tehomies oli kahdesti maalannut Petri Kontiola. Viktor Lööv (0+2) ja Brian O’Neill (1+1) säestivät Kontiolaa.
– Vieraskiertueelta kun palataan kotiin, miettii aina, kuinka valmiina joukkue on. Oletettiin, että ollaan, mutta ei kyllä oltu. Vastustaja oli erittäin energinen ja hävisimme melkein kaikki kamppailut, päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi Jokereiden nettisivuilla.
Marjamäkeä ilahdutti otteen koheneminen toisessa erässä.
– Onneksi saimme rivit kasaan ja päätimme ruveta taistelemaan. Ihan hyvin seuraavat 40 minuuttia siinä onnistuimme ja voitimme kamppailuja. Teimme hienoja maaleja suorista hyökkäyksistä. 4-0 meni tasakentät meille, mikä on hyvä asia, päävalmentaja jatkoi.
Jokereille ottelu oli vuoden 2019 viimeinen. Seuraavan pelinsä joukkue pelaa perjantaina, kun vieraaksi Helsinkiin saapuu raharikas SKA Pietari.
– Tämä oli tärkeä voitto ja mukava päättää vuosi tähän. Perjantaina jatketaan, totesi Marjamäki.
Jokerit on läntisessä konferenssissa neljäntenä. Kärjessä oleva Moskovan TsSKA on kahdeksan ja toisena oleva SKA Pietari kuusi pistettä edellä.
Perjantain SKA-peli onkin Jokereille pudotuspeliasetelmien takia todella tärkeä peli, koska sijoittuminen kahden parhaan joukkoon tietäisi kotietua pudotuspelien kahdelle ensimmäiselle kierrokselle.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: SM-liigan vuosikymmen päättyi – Kärpillä hurja ero pudotuspeliviivaan
Kommentoi Facebookissa