Joukon pajassa syntyy ihmehärveleitä – sivuvaunullista polkupyörää ei tule usein vastaan

Jouko Henttunen ja Hilkka Heinula sanovat sivuvaunullisen polkupyörän soveltuvan monenlaiseen käyttöön. – Varsinkin näin kalliin autoilun aikana tällä vehkeellä pystyy hoitamaan myös pienimuotoiset asiointireissut. (Kuva Anne Anttila)

Idearikas nikkari hyödyntää projekteissaan myös kirpputorien sekä tallinvinttien aarteistoa.

LIIKKUMINEN Hilkka Heinulan ja Jouko Henttusen omakotitalon puutarha on puettu tyylikkääseen asuun. Näyttävät ja osin taiteelliset pihakalusteet sekä puutarhan koriste-esineet kielivät talonväen mielikuvitusrikkaista kädentaidoista.

Idearikkauden huipentumia on monia, mutta katse kiinnittyy kuitenkin talonväen erikoisiin menopeleihin. Esimerkiksi sivuvaunullinen moottoripyörä on jokseenkin tuttu näky, mutta sivuvaunulla varustettua polkupyörää ei ainakaan näillä kilometreillä ole tullut vastaan.

– On muuten mahtava menopeli. Kyyti on tasaista ja turvallista ja muutenkin miellyttävää. Vauhti ei toki ole pikataipaleiden luokkaa, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Tämä on rakennettu ajonautintoa ja matkustusmukavuutta ajatellen. Me tykkäämme körötellä, katsella maisemia ja edetä ihan hissunkissun, Hilkka ja Jouko luonnehtivat tyytyväisinä.

Sähköavusteisen polkupyörän kylkeen rakennettu sivuvaunu on raahelaisen Jouko Henttusen uusimpia kehittelyn tuloksia.

– Meidän Joukolta ei ideat lopu. Aina on tekemässä jotakin ja jos ei tee, niin ainakin suunnittelee, Joukon puoliso, Hilkka Heinula kuvailee miestään.

Laitteiden rakentelu ei ole ongelma

Idea sähköistetyn läskipyörän kylkeen liitettävästä sivuvaunusta sai Joukon mukaan alkunsa tarpeesta. Ja rakkaudesta puolisoonsa Hilkkaan. Vakavasti sairastunut Hilkka ei pysty harjoittamaan pitkäkestoista liikuntaa, joten monipuolista liikuntaa harrastava Jouko halusi vaimonsa mukaan myös pyöräretkille.

– Ajattelin, että pyörään kytkettävä sivuvaunu palvelee tätä tarkoitusperää todella hyvin. Rakastamme kumpikin retkeilyä, joten lähtökohtana oli, että sivuvaunullisen polkupyörän tulee olla vakaa ajettava, mahdollisimman hyvin varusteltu sekä miellyttävä matkustaa.

Rautatehtaan sähkölaitehuoltajana elämäntyönsä tehneelle Joukolle sähköllä tai ilman sähköä toimivien laitteiden rakentelu ei ole koskaan tuottanut ongelmia.

– Erilaiset härvelit ja niiden käyttövoima ovat kiinnostaneet pikkupojasta lähtien. Myös niihin liittyvien ongelmien ratkaisut ovat aina kiehtoneet syvästi, joten haasteet eivät ole koskaan jarrutelleet luomistyötä, sähköasentajan koulutuksen saanut Jouko taustoittaa hymyillen.

Jäätyään rapiat kolme vuotta sitten eläkkeelle, Jouko sanoo pistäneensä isompaa pykälää päälle myös ideaverstaassaan. Tai paremminkin sanottuna kotinsa yhteydessä olevassa autotallissa.

– Nyt kun elämä ei ole enää työn takia aikataulutettua, niin kehittelytyö on saanut ympärilleen aivan uudenlaiset luovuuden raamit. On kerrassaan mahtavaa, kun voi rauhassa istahtaa projektien ääreen ja syventyä niiden työstämiseen ajatuksella. Yksikään työ ei ole valmistunut eikä myöskään valmistu ”ideoi ja kasaa” -periaatteella. Työtunteja en ole edes laskenut, mutta niitä on todella paljon. Suorastaan lukematon määrä.

Sähköavusteisen polkupyörän kylkeen rakennettu sivuvaunu on täynnä pieniä ja retkiystävällisiä yksityiskohtia. (Kuva Anne Anttila)

Vanha puutarhatuoli uusiokäyttöön

Mutta palataanpa hieman tarkemmin sivuvaunullisen polkupyörän syntyhistoriaan. Vaikka idea syntyi tarpeesta, niin taustalla oli kuitenkin Joukon kiinnostus sähköistää tavallinen polkupyörä.

– Sain Hilkalta lahjaksi suuresti ihannoimani fatbiken. Ihastuin kulkupeliin heti ja myös ajaminen oli miellyttävää. Mutta, sähkömies ei pääse ajatuksistaan eroon edes eläkkeellä, joten päätin helpottaa matkantekoa ja tilasin polkupyörän sähköistyssarjan. Muutostyö oli kohtalaisen helppo ja myös lopputulos oli odotetun kaltainen. Jopa parempi.

Polkupyörän sähköistyssarjan mukana tuli myös uusi takarengas, joten entinen ratas jäi niin sanotusti käyttöä vaille. Pitkään ei ehtinyt ratas nurkissa pyöriä, kun Jouko löysi sille tarpeellista käyttöä.

– Rengas oli kuin tehty polkupyörän sivuvaunuun. Toki siihen olisi käynyt muunlainenkin ratas, mutta nyt on ulkonäkö yhtenäinen. Lisäksi jykeväkuminen rengas tuo ainakin minun mielestä vakautta ajamiseen ja soveltuu tätä kautta paremmin myös kehnompaan maastoon ja retkikäyttöön, Jouko puhelee.

Vuoden 2021 vapuksi valmistunut sivuvaunu onnistui myös projektina erinomaisesti. Toki suunnittelu vei oman aikansa, sillä erityisesti turvallinen kiinnitys osoittautui pieneksi alkumatkan haasteeksi.

– Putkista tehty kehikko, vanha puutarhatuoli istuimeksi ja astinlauta jalkojen tueksi. Raamit olivat siinä. Toki matkustusmukavuutta ja -turvallisuutta ajatellen sivuvaunussa on myös pieni sivupöytä, turvavyöt, äänitorvi, kuljetuskori sekä hauskat paikat makkaratikuille. Ja kehittelyn alla on myös aurinkokennolla toimiva jääkaappi sekä vilkut, Jouko listaa tyytyväisenä.

Mielikuvitus ja rajojen kokeilua

Sähköavusteiseen polkupyörään kiinnitetty sivuvaunu on yksipaikkainen, mutta kokoluokka riittää tällä hetkellä Hilkan ja Joukon tarpeisiin.

– Olemme innokkaita luonnossa liikkujia ja harrastamme lähiretkeilyä ympärivuotisesti. Sivuvaunullinen polkupyörä laajentaa automaattisesti toimintasädettä ja pidentää myös sulien kelien retkeilykautta. Tämä on kerrassaan ihana menopeli. Tällä kehtaa lähteä vaikka huviajelulle ja pienet kauppareissutkin luonnistuvat mukavasti, Hilkka kehuu kiitollisena.

Vuosien saatossa Henttusen ideatallissa on syntynyt monenlaisia keksintöjä. Niin pieniä kuin isojakin, mutta kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä ja ennen kaikkea käyttötarkoituksensa. Sähköistettyjen menopelien lisäksi Jouko on rakentanut muun muassa erilaisia pihakoristeita, portteja, valaistuja kylttejä, suihkulähteitä, peräkärryn sekä pieneen tilaan soveltuvan retkigrillin.

Myös entinen kasvihuone on muuntautunut Joukon käsissä viehättäväksi kesähuoneeksi.

– Joukon vahvuuksia ovat rajaton mielikuvitus sekä rajojen kokeilu. Jouko ei ole myöskään luovuttaja. Jos joku asia ontuu, niin hetken mietittyään hän keksii kuitenkin keinot sen selvittämiseksi, Hilkka luonnehtii hymyillen.

Hilkan ja Joukon kodissa kädentaidot ja taiteellisuus näkyvät monin eri tavoin. Myös Reborn-nukketaiteilijana tunnettu Hilkka ja ihmemies MacGyveriksi nimetty Jouko sanovat olevansa pariskunta, jotka tykkäävät lähiretkeilyn ohella myös kotoilusta.

– Viihdymme kotona ja kotioloissa. Meillä on paljon mukavia harrastuksia, kuten esimerkiksi karaoke. Laitteita on useammat ja karaokekappaleitakin noin 4 500, lastenlauluista virsiin. Elämän kaunein helminauha muodostuu loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisista asioista. Tärkeintä ei ole se, mikä sinä olet, vaan minkälainen sinä olet ihmisenä.

  • Haastattelu on aikaisemmin julkaistu Meidän Suomi -lehdessä

Lue myös: Sähköavusteinen potkukelkka sopii pilkille ja retkeilyyn – ”Moottorin startin värkkäsin pippurimyllystä”

Kommentoi Facebookissa