Juha Malinen ei pidä suomalaisia urheilukansana – ”Menestysnälkäisiä kyllä”

Juha Malinen. (Kuva AOP)

Valmentajalegenda Juha Malinen ei ole tyytyväinen Suomen jalkapallon nykytilaan.

JALKAPALLO Mittavan valmentajauran suomalaisen jalkapallon parissa tehnyt Juha Malinen on julkaissut elämäkertakirjansa Valmennuksen pidempi oppimäärä. Malinen käy kirjassa läpi värikästä uraansa ja ottaa kantaa myös suomalaisen jalkapalloilun kehitykseen.

Kirjansa julkistamistilaisuudessa Helsingissä Malinen otti kantaa suomalaisen jalkapallon nykytilaan. Hänen mukaansa eteenpäin on menty Veikkausliigassa erityisesti vuoden 2010 jälkeen.

Tuolloin jokaisessa pääsarjajoukkueissa oli jo valmennustiimejä. Se on vaikuttanut kehitykseen positiviisesti, kun kaikki ei ole ollut yksin päävalmentajan vastuulla. Eteenpäin on menty.

Samalla Malinen korosti, että muuallakin menty eteenpäin. Ero muihin on pysynyt, mikä näkyy muun muassa siinä, että Suomen miesten maajoukkueen ranking on tippunut paljon.

Suomi on korkeimmillaan ollut FIFA-rankingissa sijalla 33. Nyt sijoitus on 64:s.

Malinen korostaa sijoituksen kertovan omaa kieltään Suomen nykytasosta. Kehitys ei ole ollut riittävää, että Suomi olisi kyennyt ohittamaan muita. Takaa on tultu Suomen ohi.

Katsojiakin kaivattaisiin suomalaiseen jalkapalloon lisää. Malinen antaa ymmärtää, että jalkapallokulttuurissa on Suomessa paljon kohennettavaa.

– Olen sitä mieltä, että me suomalaiset emme ole urheilukansaa. Menestysnälkäistä kansaa kyllä, Malinen sanoi.

Suomessa on pyritty ottamaan mallia suurten jalkapalloseurojen, kuten FC Barcelonan tai AC Milanin toiminnasta. Malinen pitää moista omituisena.

Hän korostaa, että järkevämpää olisi mennä naapurimaihin Ruotsiin tai Norjaan ottamaan mallia. Samankokoisista maista saadaan parempia toimintaesimerkkejä.

Ruotsilla ja Tanskalla on tunnetusti häikäisevä jalkapallohistoria. Malinen muistutti Norjan olleen 1990-luvulla peräti maailmanrankingin ykkönen, mikä oli suorastaan käsittämätöntä.

Suomi tuskin tulee koskaan nousemaan maailmanlistan ykköseksi, mutta Malinen näkee Norjan esimerkin rohkaisevana Suomen kannalta. Omasta filosofiastaan voi saada itselleen merkittävän kilpailuedun, kuten Norjan tapauksessa kävi 1990-luvulla.

MM-kisoissa 1998 Norja onnistui voittamaan Brasilian. Sittemmin Norja ei ole menestynyt, mutta tilanne saattaa muuttua. Onhan Norjalla käytössään esimerkiksi Erling Braut Haalandin kaltainen superpelaaja sekä useita kovia pelimiehiä Euroopan kovista sarjoista.

Suomella huippusarjojen pelaajat ovat tällä hetkellä vähissä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Uutuuskirja kertoo Martin Saarikankaan aiheuttamasta jalkapallofarssista

Kommentoi Facebookissa