Juho Alasaarelle hurjalla tuloksella seiväskultaa

Juho Alasaari voitti seiväshypyssä nuorten EM-kultaa tuloksella 571. (Kuva AOP)

Juho Alasaari paransi ennätystään 11 sentillä ja voitti seiväshypyn nuorten EM-kultaa.

YLEISURHEILU Suomalaiset yleisurheilijat saavuttivat nuorten EM-kisoissa Espoossa peräti kymmenen mitalia. Kisojen päätöspäivänä suomalaisten mitalisaldo kasvoi vielä kahdella miutalilla.

Juho Alasaari jysäytti seiväshypyn EM-kultaa hurjalla tuloksella 571. Alasaaren uskomattoman suorituksen arvoa nostaa, että hän paransi ennätystään 11 sentillä. Alasaaren tulos sivuaa myös 23-vuotiaiden Suomen ennätystä.

– Hyvä fiilis, ei voisi paremmin päivä sujua. Meni suunnitelman mukaan, rento ja iloinen Alasaari kommentoi kilpailuaan, SUL:n tiedotteessa.

Alasaari ylitti korkeuden 550 toisella yrityksellään ja 560 ensimmäisellään. 566 vaati kolme yritystä ja lopulta 571 ylittyi heti ensimmäisellä.

– 571 oli hyvä hyppy, meni korkealta yli. Vauhti oli hyvä, ja ponnistukseen jäi tilaa. Askelmerkkien kanssa ei ollut sekoilua. Seipään vaihtojen kanssa en pelannut, vaan menin tekniikka edellä. Ei tämä niin vakaa hommaa ole, Alasaari letkautteli.

Laihian Lujaa edustava Alasaari täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Viime vuonna hän hyppäsi hopeaa alle 19-vuotisten MM-kisoissa Kolumbian Calissa tuloksella 560, ja hopeaa tuli myös vuotta aikaisemmin Kenian Nairobissa tuloksella 535. Espooseen tullessaan hänen kauden parhaansa oli 555.

Suomen kaikkien aikojen tilastossa Alasaari nousi jaetulle kuudennelle sijalle. SE-tulosta 582 pitää hallussaan edesmennyt Jani Lehtonen, joka ylitti tämän tuloksen Kuortaneella 26. kesäkuuta 1993.

Keihäänheitossa Anni-Linnea Alanen oli kolmas ja Emilia Karell viides. Alanen heitti 56,67.

– Maistuu ihan hyvältä. Mitali on aina mitali. Mitalikolmikko oli odotusten mukainen, Alanen kommentoi SUL:n mukaan.

Alanen on heittänyt tällä kaudella 62,45. Nykykunnossaan hän olisi voinut voittaa kultaa, mutta olosuhteisiin nähden pronssikin oli hyvä tulos.

– Viime vuosi huomioon ottaen valmistautuminen tänne oli erittäin rankka, mutta palkitseva. Keväällä 2022 oli vaikea sairastelujakso, kyynärpääongelmaa ja leikkaus ja kaikenlaista, Alanen kertoi.

Lue myös: Keihäänheittäjä Topias Laine jatkoi Suomen mitaliputkea

Kommentoi Facebookissa