JÄÄKIEKKO Jukka Jalonen valmentaa Suomen miesten jääkiekkomaajoukkuetta viimeistä kauttaan. Pesti päättyy toukokuussa Prahassa pelattavaan MM-turnaukseen.
Jalonen on luonnollisesti hyvin arvostettu valmentaja, joten työtarjouksia hänelle tulee varmasti. Jalonen itse korostaa, ettei suunnittele pitävänsä valmentamisesta taukoa.
– Ensisijaisesti ei ole välivuotta suunnitelmissa. Jos löytyy semmoinen paikka, että joku haluaa mut ja jos löytyy tarpeeksi motivaatiota ja kiinnostavaa yhtälöä, niin ilman muuta halukkuutta valmentaa on, Jalonen sanoi maanantaina Leijona-lounaalla.
Jalonen tekee kuitenkin selväksi, ettei mitä tahansa tarjousta ota vastaan.
– Jos tarjouksia tulee, pitää miettiä, mistä ne tulee. Kyllä tässä oman intohimon täytyy olla sata, jos tässä jonnekin lähtee tässä vaiheessa. Se on ihan selvä. Ketään väheksymättä, niin ihan mihin vaan en halua lähteä.
Keväällä 2022 huhuttiin vahvasti, että Jalonen olisi siirtymässä valmentajaksi NHL:ään. Se pesti ei ole vielä toteutunut, eikä Jalosella ole uutta kerrottavaa Pohjois-Amerikan tilanteestaan.
– Ei ole mitään sen kummempaa niidenkään suhteen. Enkä ole sieltä hirveästi odotellutkaan. Mutta katsotaan. Tässä elämässä tapahtuu yllättävänkin nopeasti asioita välillä niin hyvässä kuin pahassakin. Aika näyttää.
Jalonen olisi kyllä halukas kokeilemaan taitojaan NHL:ssä. Hän korostaa, että olisi valmis toimimaan NHL:ssä vaikka apuvalmentajana.
– Kuten, olen ennenkin sanonut, niin kyllä se mua kiinnostaa ihan yhtä lailla.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jukka Jalonen valitsi Leijonat Sveitsiin
Kommentoi Facebookissa