JÄÄKIEKKO Venäjä on suljettuna kansainvälisestä jääkiekosta Ukrainassa harjoittamiensa raakalaismaisten sotatoimiensa takia, joten perinteistä joulunalusturnausta Leijonat pelaa nykyään Sveitsissä.
Suomen joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ilmoitti joukkueen Sveitsin turnaukseen maanantaina. Mukana on kuusi A-maajoukkueen ensikertalaista, joista kolme, Arttu Hyry, Atro Leppänen ja Tobias Winberg, eivät ole aiemmin pelannut edes nuorten maajoukkueissa.
Mukana on myös kokemusta. Olympiavoittajia tai maailmanmestareita Jalonen on valinnut yhdeksän.
Leijonat esiintyi kauden avausturnauksessa marraskuussa Tampereella nihkeästi. Nyt joukkueen pelaajisto on vaihtunut, mikä ei kuitenkaan johdu Karjala-turnauksen vaatimattomasta annista, vaan siitä, että Jalonen haluaa kokeilla useita pelaajia Euro Hockey Tour-turnauksissa.
Kauden kolmas turnaus pelataan helmikuussa Ruotsissa. Siihenkin turnaukseen on luvassa aivan eri Leijona-joukkue kuin Karjala-turnauksessa tai Sveitsin turnauksessa.
Leijonat aloittaa turnausurakkansa torstaina 14. joulukuuta Prahassa ottelulla Tshekkiä vastaan. Sen jälkeen Leijonat matkaa Zürichiin, missä vastassa on lauantaina 16. joulukuuta Ruotsi ja sunnuntaina 17. joulukuuta isäntämaa Sveitsi.
Lue myös: Lohkot arvottu – Huuhkajat joutuisi EM-kisoissa tylyyn kyytiin
Kommentoi Facebookissa