Jukka Jalonen siirtyy Italian valmentajaksi

Jukka Jalonen on valmentanut Leijonia kolmella eri vuosikymmenellä. (Kuva Jääkiekkoliitto)

Jukka Jalonen valmentaa Italian maajoukkuetta Milanon olympiakisoissa 2026.

JÄÄKIEKKO Suomen Leijonat urallaan neljään miesten arvokisakultaan ja yhteen nuorten MM-kultaan valmentanut Jukka Jalonen jatkaa maajoukkuejääkiekon parissa.

Italian jääkiekkoliitto tiedotti maanantaina nimittäneensä Jalosen maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen. Jalosen sopimus ulottuu vuoden 2026 talviolympialaisiin, jotka järjestetään Italiassa.

Olympiajääkiekko pelataan 2026 Milanossa. NHL-pelaajat ovat mukana, mikä houkuttaa Jalosta, vaikka yhtään NHL-kiekkoilijaa Italialla ei tällä hetkellä olekaan.

Jalonen vahvisti MTV Urheilun haastattelussa, että hän tienaa Italian päävalmentajana samankaltaista palkkaa kuin mitä hän sai Leijonien peräsimessä.

Jalonen, 62, tienasi esimerkiksi vuonna 2022 ansiotuloina 386 228 euroa. Samanlaiselle ansiotasolle hän pääsee myös nyt.

Jalonen vahvisti myös, että hänen sopimuksessaan ”varmuuden vuoksi” myös NHL-pykälä. Jalonen keskusteli pari vuotta sitten siirtymisestä NHL-valmentajaksi, mutta sopimusta hänelle ei lopulta tullut.

Lue myös: Veera Mannisella lupaava olympiadebyytti – hevonen palkittiin porkkanoilla

Kommentoi Facebookissa