Jukurit hurjassa voittoputkessa – Pelicans murjoi KooKoon

Kuva Liiga

Jukurit murskasi HPK:n 7-1. Pelicans murjoi KooKoon 7-3.

JÄÄKIEKKO Jukurit teki torstaina selvää jälkeä HPK:sta murjoen sen tylysti 7-1. Jukurit ratkaisi ottelun heti alussa, eikä lopussa tarvinnut enää ihmeitä tehdä.

– Jollain tapaa 27 minuuttia riitti tänään, Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen kommentoi.

– Ensimmäiset seitsemän minuuttia painoimme kaasu pohjassa ja meidän tasolla pelaamista. Mutta sen seitsemän minuutin aikana annoimme HPK:lle seitsemän paikkaa. HPK:lla oli seitsemän paikkaa ensimmäisessä erässä. Emme olleet sitä seitsemää minuuttia lähelläkään sitä tasoa, millä ollaan pelattu, vaikka tehtiinkin maaleja, Jokinen mietti.

– Toinen erä pelattiin pelin tasolla ja kolmas erä pelattiin omalla tasolla. Meillä on rima nostettu aika korkealle tuolla kopissa ja se yksilön vaade, mitä pitää tuottaa, niin sitä ei näkynyt koko 60 minuuttia vaihdosta toiseen, Jokinen jatkoi.

Jukurit on voittanut jo hurjat yhdeksän ottelua putkeen ja on noussut jo toiseksi SM-liigassa. HPK:lla on sen sijaan synkkää. Joukkue on hävinnyt jo kahdeksan ottelua putkeen ja on viimeistä edellisenä sarjassa.

Myös Lahden Pelicans oli hurjassa iskussa. Se voitti KooKoon maalein 7-3.

Lars Bryggman saalisti tehot 3+1. Ryan Laschin tehot olivat 1+3.

Ottelussa nähtiin myös täysin älyvapaa teko. Siihen syyllistyi KooKoon kultakypärä Ben Tardif, joka löi poikittaisella mailalla Michal Jordania naamaan. Tardif sai törkytempustaan pelirangaistuksen.

Pelicans on voittanut neljä edellisestä viidestä ottelustaan ja on sarjassa neljäntenä. KooKoo on vasta sijalla 12.

Lue myös: Synkkä tarina suomalaisten urheilutoimittajien historiasta

Kommentoi Facebookissa