JÄÄKIEKKO Mikkelin Jukurit laittoi päävalmentajansa Marko Kauppisen viime viikolla pihalle ja sen jälkeen joukkueella onkin kulkenut voittoisasti. Vastuun ottanut Jari Kauppila on piiskannut Jukurit jo orastavaan voittoputkeen, kun tiistaina Jukurit murskasi Oulun Kärpät 5-1.
– Hyvä peli saatiin tänään taas aikaiseksi. Viisikot pelasivat hyvin yhteen ja pelattiin hyvin joukkueena. Sitten siihen vielä kova viimeistelyprosentti ja taululla on 5-1, Kauppila sanoi lehdistötilaisuudessa.
Ottelun toinen erä oli kiekkoa parhaimmillaan. Tunnetta riitti ja painimatsejakin nähtiin. Tunnetta on kehiin kaivattu ja sitä saatiin.
– Maistuihan se tietysti. Tunne tulee tekemällä asioita. Kyllä tänään täytyy nostaa hattua ihan jokaiselle pelaajalle. Jokainen pelaaja, joka kentällä kävi, niin laittoi kyllä 100 lasiin. Sitä kautta se tunne tulee, Kauppila kiitteli.
Jukurit on nyt voittanut kaksi ottelua putkeen valmentajavaihdoksensa jälkeen. Sarjasijoitus on edelleen 14:s.
Kärppien päävalmentaja Mikko Manner ei halunnut ottelun jälkeen selitellä. Manner sanoi suoraan, että Jukurit oli parempi.
– Kotijoukkue oli tänään numeroiden verran parempi, Manner aloitti lehdistötilaisuudessa.
– Me kyllä valitettavasti meidän näkökulmasta epäonnistuttiin totaalisesti tänään. Aluksi olemme kaksinkamppailuterävyydessä jäljessä ja sitten iski paniikki, kun Jukurit takoi maaleja. Loppu meni sitten yliyrittämiseksi. Tämä oli meiltä kollektiivinen epäonnistuminen, Manner linjasi.
Yksi positiivinen asia tiistaissa oli. Mannerin kollega, Lukon päävalmentaja Pekka Virta pääsi pois teho-osastolta. Virta oli sairastanut koronan.
– Päivän positiivisin asia oli, että kollega Pekka Virta pääsi teholta. Pekalle paljon terveisiä ja tämä oli yksittäinen peli ja huomenna jatketaan taistelua, Manner sanoi.
TPS kaatoi tiistaina Tapparan Tampereella 4-2. Samalla turkulaisten voittoputki venähti jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Se on TPS:n pisin voittoputki sitten vuoden 2017.
Turkulaiset ovat nyt voimiensa tunnossa. TPS lällätteli Tapparalle Twitterissä juuri ottelun päättymisen jälkeen.
– Yksi Seura on hallinnut tamperelaista jääkiekkoa viime aikoina, TPS kirjoitti kuvan oheen, missä TPS:n logo oli liimattu maalivahdin maskissa Tapparan logon päälle. TPS viittasi tällä siihen, että TPS on kurittanut Tapparaa tasaiseen tahtiin etenkin Tampereella.
TPS on tällä hetkellä sarjassa kolmantena. Sen pistekeskiarvo on nyt 1,85.
Kärkijoukkue Lukko yllätettiin, kun Sport haki tiistaina 4-1-voiton. Niclas Lucenius nousi Sportin sankariksi tehoilla 1+1.
Jyväskylässä JYP teki selvää jälkeä HPK:sta voitettuaan 7-3. JYPin hahmoja olivat kokeneet Jani Tuppurainen (2+1) ja Jarkko Immonen (1+1) sekä nuoren polven Samuel Valkeejärvi (2+1).
Teksti Ville Hirvonen
Lue myös: Pekka Virralta pysäyttävä Facebook-päivitys – ”27 päivää teholla”
Kommentoi Facebookissa