JÄÄKIEKKO Jyväskyläläislähtöinen puolustaja Julius Honka on muun muassa alle 20-vuotiaiden maailmanmestari ja Dallasin 1. kierroksen varaus vuodelta 2014. Honka nousi Dallas Starsin NHL-miehistön kokoonpanoon vasta viime tingassa, pelipäivän aamuna. Ruotsalaispakki John Klingberg nukkui pommiin ja missasi joukkuepalaverin.
Honkaa pidetään pelipaikalleen hieman pienikokoisena mutta hyökkäävänä puolustajana. Kolmannen erän alussa hän nappasi kiekon aloituksen jälkeen, ohitti kaksi vastustajaa ja antoi syötön maalin laukoneelle Brett Ritchielle. Suomalaisnuorukainen valittiin NHL-debyytissään ottelun kolmostähdeksi.
Dallasin maalilla Antti Niemi vei 23 torjunnallaan Starsin 3–2-jatkoaikavoittoon. Minnesotan toisen osuman teki Erik Haula, Mikael Granlund ja Mikko Koivu merkkauttivat syöttöpisteen Nino Niederreiterin maaliin.
Edmonton Oilersin paidassa hieman ailahtelevasti pelaava Jesse Puljujärvi pääsi jälleen pisteille, voitto-ottelussa 5–0 Chicagoa vastaan. Kaksi tehopistettä nosti puolestaan Edmontonin tähden Connor McDavidin pistepörssin kärkeen.
Nashville Predatorsin maalilla Pekka Rinne torjui 23 kertaa, kun joukkue raateli Tampa Bay Lightningsin 3–1. Mikko Rantanen sai syöttöpisteen Colorado Avalanchen voittaessa jatkoajalla Columbus Blue Jacketsin.
Kommentoi Facebookissa