SYYRIA Yhdysvallat on ampunut lähes 60 Tomahawk-ohjusta lentotukialuksiltaan Syyrian armeijan käyttämälle Shayratin lentokentälle lähellä Homsia. Kyseiseltä lentokentältä uskotaan lähteneen koneet, jotka suorittivat aikaisemmin tappavan kaasuiskun kapinallisten hallussa olevaan Khan Sheikhoun kaupunkiin Idlibin maakunnassa.
Tiedot kaasusiskun uhreista ovat nousseet, kuolleita on ilmoitettu olevan 86, joista noin 20 lasta. Venäjä on väittänyt iskun osuneen kapinallisten asevarastoon, mutta asiantuntijoiden mukaan se olisi tuhonnut kemialliset aseet. Tutkimuksissa on vahvistunut, että Syyrian armeija käytti iskussa sariini-nimistä hermokaasua.
Mahdollisesta kostoiskusta annettiin varoituksia etukäteen sekä julkisesti että Syyrian presidentti Bashar al-Assadia tukeneille ja ohjusiskun kohteena ollutta kenttää käyttäneille venäläisille.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti, että al-Assadin hallinnon käyttämistä kemiallisista aseista ei ollut epäilystäkään. Syyria on virallisesti luopunut kemiallisten aseiden käytöstä jo neljä vuotta sitten. Yhdysvallat ei ole Syyriassa tähän asti aikaisemmin iskenyt suoraan al-Assadia, vaan ääri-islamisteja vastaan.
Kommentoi Facebookissa