Kadonneen henkilön etsintä merellä vaatii hyvää yhteistoimintaa – kerro läheisille kulkureittisi

Rajavartiolaitoksen yksiköt harjoittelevat säännöllisesti yhteistoimintaa merellä.

Rajavartiolaitoksen yksiköt harjoittelevat säännöllisesti yhteistoimintaa merellä. (Kuva Rajavartiolaitos)

Etsintään merellä voivat osallistua muun muassa lentokone, helikopteri, venepartioita sekä ajoneuvoja.

MERIPELASTUS Kadonneen henkilön etsinnät merellä vaativat Rajavartiolaitoksen merellisten suorituskykyjen hyvää yhteistoimintaa, kuten tapaus viime keskiviikolta osoittaa. Etsintään osallistuivat laitoksen valvontalentokone, meripelastushelikopteri, kaksi venepartiota sekä ajoneuvopartio.

Saaristomerellä Utön saarelta keskiviikkona 3. tammikuuta kadonnutta henkilöä etsittiin alueelta, joka oli noin 2 500 neliökilometriä. Alkutilanne oli haastava.

– Etsintäalue muodostui suureksi, koska tapahtuman alkutiedot olivat vajavaiset. Kadonneen tutuilla ei ollut mitään tietoa siitä, mihin henkilö oli menossa, kertoo etsintöjä johtanut, meripelastusjohtaja Kristian Hermansson meripelastuskeskus Turusta (MRCC).

Lisäksi etsintää hankaloitti se, että henkilö oli poistunut saarelta ainakin neljä tuntia ennen hälytyksen saapumista. Kun meripelastuskeskus Turku sai keskiviikkona kello 16.10 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen kadonneesta miehestä, hälytettiin paikalle sekä Nauvon merivartioaseman partiovene että Dornier-valvontalentokone Turun tukikohdasta.

– Onneksi valvontalentokone oli toimintavalmiudessa. Se oli lähes välttämätön tähän etsintään, Hermansson sanoo.

Valvontalentokoneen lentonopeuden ja hyvän valvontalaitteiston avulla saadaan tarkastettua laajatkin alueet helikopteria paremmin. Koneen lämpökameralla henkilö pystytään havaitsemaan jo kaukaa pimeälläkin.

Nauvon merivartioaseman partio harjoitteli perjantaina 5. tammikuuta toimintaa meripelastushelikopterin kanssa.
Nauvon merivartioaseman partio harjoitteli perjantaina 5. tammikuuta toimintaa meripelastushelikopterin kanssa. (Kuva Rajavartiolaitos)

Myöhemmin etsintään liitettiin myös meripelastushelikopteri Turusta. Alkutietojen perusteella oli mahdollista, että kadonnut henkilö olisi lähtenyt kohti Nauvoa, joten Nauvon merivartioaseman ajoneuvopartio tarkasti saaren satamat etsien tuntomerkkeihin sopivaa venettä. Poliisipartio kävi merivartioston pyynnöstä tarkastamassa myös henkilön kotiosoitteen mantereella.

Meripelastuskeskus Turussa pidettiin yllä tilannekuvaa koko etsinnän ajan. Heti tehtävän alussa keskuksessa on tärkeää on saada mahdollisimman hyvät alkutiedot, joiden avulla etsintää aletaan suunnitella ja johtaa. Meripelastusjohtaja laatii toiminnan perusajatuksen tapauksen alkutietojen perusteella ja johtaa tehtävää. Johtokeskusoperaattori hankkii etsinnän aikana esimerkiksi läheisiltä lisätietoja, jotka voivat nopeuttaa henkilön löytymistä.

Kello 19.20 valvontalentokoneesta havaittiin nuotio Österskärin saaressa. Kökarin merivartioaseman partiovene hälytettiin paikalle tarkastamaan, oliko kyseessä kadoksissa ollut henkilö. Havainnon varmistuttua pintapelastajat laskeutuivat saarelle meripelastushelikopterilla tarkastamaan henkilön terveydentilan. Koska henkilö oli hyvävointinen, kuljetettiin hänet partioveneellä Nauvoon.

Näin laajat etsintäalueet ovat nykyisin merialueella harvinaisia, sillä lähes 99 prosenttisesti henkilön katoamistapauksissa merellä tiedetään henkilön suunniteltu kulkureitti. Usein henkilön löytämisessä voidaan hyödyntää apuna myös puhelinpaikannusta. Onneksi etsinnät päättyivät tällä kertaa onnistuneesti.

Henkilöetsinnöistä merellä vastaa aina merivartiosto. Maalla etsintöjä johtaa poliisi.

Kommentoi Facebookissa