ONNETTOMUUS Puumalassa valtatie 62:lla, Reimaniementien risteyksen kohdalla tapahtui kahden vastakkaisista suunnista tulleen henkilöauton törmäys 19.8.2018 noin kello 15.30 aikaan.
Onnettomuudessa kuoli 16-vuotias tyttö ja muut kolarissa osallisena olleet henkilöt loukkaantuivat. Onnettomuus tapahtui paikalla, jossa tie kaartuu pitkän suoran päässä. Tapahtumahetkellä tien pinta oli kuiva ja ajo-olosuhteet olivat hyvät.
Törmäys on aiheutunut Puumalasta Anttolan suuntaan ajaneen henkilöauton ajautumisesta vastaantulevien kaistalle. Tämän auton kuljettajana oli vuonna 1995 syntynyt, Etelä-Suomesta kotoisin oleva nainen. Ajoneuvossa ei ollut muita matkustajia. Kolarin toisen osapuolen henkilöt ovat kotoisin Kaakkois-Suomesta.
Alustavan selvityksen mukaan alkoholilla ei ole osuutta onnettomuuteen. Poliisi kiittää tapahtumapaikalle tulleita sivullisia, jotka olivat aloittaneet pelastustyön ensitoimet ennen viranomaisten paikalle tuloa.
Lue myös: Henkilöauto ohitteli ajoneuvoja eikä palannut ajokaistalleen – nokkakolari säiliörekan kanssa
Kommentoi Facebookissa