KOLUMNI Näkisittepä avustajani ilmeen, kun ilmoitan hänelle keksineeni meille ”pikku puuhaa”. Useimmiten nämä puuhat vaativat käyntiä rautakaupassa tai ympäri Varsinais-Suomea haalimassa tuunattavia huonekaluja, joita olen metsästänyt netin myyntipalstoilta.
Kaikkihan lähti siis ”ompeluharrastuksestani”, jota varten löysin aivan ihastuttavan vanhan Husqvarnan ompelukonepöydän jostain 40-luvulta. Pöydän viilutus oli ajan raiskaama ja metalliosat pinttyneessä pölyssä. Tuijottelin pöytää muutaman illan, kunnes suunnitelma selkeytyi: viilut pinnasta pois, tilalle liimataan sievää tapettia, pinnan viimeistely valuhartsilla kestäväksi. Muiden puuosien maalaus valkoisiksi ja metalliosien sprayaus hopeisiksi, jotta sopivat yhteen tapetin kanssa.
Viilujen irrottelu oli mukavaa, pään tyhjentävää puuhaa: mitä suurempi lastu irtosi, sen parempi oli mieli. Työvälineeksi otin kittauslastan, jossa on tukeva, kuminen varsi. Proteesikäsiin lasta ei istunut; tukevan otteen kyllä sain molemmilla käsillä, mutta lasta sojotti ihan mihin sattuu, ei lainkaan optimaaliseen työskentelysuuntaan. Työ oli tehtävä Naturelli-Ellinä, ilman proteeseja. Seurauksena oli kyllä muutama rakko vasemmassa kämmenessä, jonka iho on luvattoman hento ihonsiirtojen jäljiltä – ei ole vielä päässyt parkkiintumaan niin kuin normaali kämmenen iho.
Viilujen liima suli mukavasti kuumalla vedellä liotellen, tosin pahimpia kohtia avustaja kesytti silitysraudalla. Ja voi kiesus, mikä sotku! Liimariekaleita ja puuviilun paloja pitkin lattioita, vaikka yritimme sanomalehdellä suojatakin parhaamme mukaan. Pyörätuolini uumenista löytyi kuivunutta liimaa ja tikkuja vielä päivien päästäkin.
Kun pinta oli puhdistettu, liimasimme päälle valitsemani tapetin ja sen kuivuttua levitimme päälle valuhartsin, josta on tullut yksi ehdottomista lempimateriaaleistani, vaikka tyyristä onkin. Helppoa levittää ja silottuu itsestään kauniiksi, kovaksi pinnaksi. Siis mikäli muistaa sekoittaa komponentit huolella yhteen; eräässä toisessa projektissa erehdyimme oikaisemaan eikä lopputulos ollut yhtään sitä mitä piti…
Puuosat maalasin valkoisiksi kapealla telalla. Oikean käteni proteesiin saa kumihanskan suojaksi, mutta sen ranne on jäykkä, eikä oikein sovi maalauspuuhiin, vasempaan käteen hanskaa ei saa ujutettua, joten teippasimme maalitelan varren käsivarteeni kiinni. Lattialla istuen maalailin osat samalla ihaillen tynkieni jälkeä.
Spraypulloa en saanut käytettyä, joten metalliosien maalaus jäi muille.
Lopputulos oli vallan herkullisen näköinen, tosin suunniteltuun käyttöön se ei koskaan päätynyt, vaan palvelee nyt olohuoneessa terraarion pöytänä.
Facebookin roskalavaryhmästä olen haalinut itselleni kolme nojatuolia kulahtaneilla verhoiluilla. Kankaat ovat kaikissa alcantaran tyyppistä, tiivistä kangasta, johon kissan kynnet eivät pure. Vallan mahdottoman käytännöllinen materiaali eläinperheeseen!
Kulahtaneen ilmeen saimme avustajan kanssa kummasti kirkastumaan kalkkimaalilla. Ideaan törmäsin netissä (missäs muualla), kun haeskelin kankaan maalausvinkkejä. Luulin törmääväni spraymaaleihin, mutta eipä vähä mitä: joku näytti oikein videon kera, kuinka kalkkimaali hierotaan märkään kankaaseen ja kuiva pinta vahataan nahkamaiseksi kalkkimaalin viimeistelyyn tarkoitetulla vahalla.
Tarvikkeita rautakaupasta kysellessä myyjän ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän tajusi, että aion maalata kankaan enkä puuosia. Ilmeisesti tällainen kalkkimaalin käyttötarkoitus ei ollut vielä saavuttanut kyseistä rautakauppaa. Sain haluamani ja jäljestä tuli kyllä hieno, vaikka itse kehunkin.
Muita puutöitä ja huonekalujen kasauksia varten olen hankkinut itselleni ladattavan ruuvinvääntimen. Akkuporakone ajaisi saman asian, mutta on liian painava proteesikäsille. Kootessani kylppärin pientä kaappia piti opetella käyttämään väännintä vasemmassa kädessä, sillä ruuvattavia ruuveja en saanut poimittua kuin oikealla kädellä. Vasemman käden sormet ovat melko kohlot, toisin kuin sirommat oikean käden sormet. Niillä ruuvien poimiminen ja pitely onnistuu edes jotenkin. Tuotekehittelyä väännin vielä vaatii: magneettinen ruuvauskärki olisi hyödyllinen.
Seuraavaksi etsinnässä on vanha ruutuikkuna, joka saa meiltä paikkansa 3d-printterin kaapin ovena, vanha kokopuinen ovi, josta syntyy ladonovikiskojen kanssa liukuovi kylpyhuoneeseen sekä vanha piironki, josta tehdään allaskaappi pikkuvessaan.
Kaikkein parasta näissä tuunauksissa on se, että saan todistaa lähietäisyydeltä, kuinka jo kaatopaikkakuormaan tuomittu esine saa uuden ilmeen ja elämän. Omin pikku tyngin pelastettuna!
PS: Tule seuraamaan PuoliNainen – Arja Ahtaanluoma -sivua Facebookissa! Siellä on muun muassa video nojatuolin kalkkimaalauksesta. 😉
Arja Ahtaanluoma
Arja Ahtaanluoma on perheellinen reilu nelikymppinen nainen, joka vuonna 2017 hoitovirheen seurauksena heräsi viiden viikon nukutuksesta neliraaja-amputoituna. Molemmat jalat amputoitiin reisitasolta, oikea käsi kyynärvarresta sekä vasemmasta kädestä kaikki sormet.
Koko tarinan voit lukea kirjasta Puolinainen (Johnny Kniga), jonka hän kirjoitti kuntoutumisestaan, elämästään ja ajatuksistaan toipumisen aikana. Oivaltavat jutut arjesta, sen iloista, pettymyksistä ja kommelluksista jatkuvat tutulla tyylillä näissä kolumneissa, höystettynä mustalla huumorilla, kunnes tummempi väri keksitään.
Lue myös: Huhhuh, että menee pienen ihmisen elämä sekaisin pikku virheestä – eikä edes omasta!
Kommentoi Facebookissa