JALKAPALLO Karsinnat Qatarissa marras-joulukuussa pelattavaan jalkapallon MM-turnaukseen vietiin päätökseen tiistaina. Viimeisessä maanosien välisessä karsintaottelussa Costa Rica voitti Uuden-Seelannin 1-0 ja saavutti siis MM-kisapaikan.
Päivää aiemmin Australia oli voittanut Perun rangaistuspotkukilpailussa ja edennyt MM-kisoihin. Varsinainen peliaika ja jatkoaika tahkottiin maaleitta.
Euroopan karsinnat venyivät Venäjän Ukrainassa harjoittaman raakalaismaisen hyökkäyssodan takia. Kesäkuussa Ukraina pääsi jalkapallokentillä tositoimiin, mutta hävisi ratkaisevan ottelun Walesille, joten Wales nappasi Euroopan viimeisen kisapaikan.
MM-turnauksen avausottelut pelataan Qatarissa 21. marraskuuta. Loppuottelu pelataan 18. joulukuuta.
MM-futiksen poikkeuksellinen ajankohta johtuu siitä, ettei Qatarin kuumuudessa ole terveellistä pelata kesällä. Erikoisajankohta sekoittaa pahasti Euroopan seurajoukkuepelien kalenteria.
Koko Qatarin MM-kisaprojekti on itse asiassa surullinen luku jalkapallon historiassa. Kansainvälisen jalkapalloliiton ahneus ja mädännäisyys mahdollistivat moiset kisat.
Stadionien rakennustöissä epäinhimillisissä olosuhteissa kuolleet siirtotyöläiset ovat esimerkki siitä, miksi koko kisaprojekti olisi syytä peruuttaa. Näin ei kuitenkaan tehdä. Loppuvuodesta FIFA keskittyy hehkuttamaan, kuinka upeat kisat se Qatarissa järjestikään.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Huuhkajille jälleen katkera tappio – lohkovoitto karkaa
Kommentoi Facebookissa