MAATALOUS Kiuruvedellä sijaitseva Aittomäen tila on ollut Kaisa Huttusen valtakuntaa jo 16 vuoden ajan.
– Sukupolvenvaihdos tapahtui vauhdilla ja kaikkien sääntöjen vastaisesti. Olin juuri päässyt lukiosta, kun vanhemmat alkoivat puhua maidontuotannon lopettamista. Pelkällä peltoviljelyllä tila olisi ollut kuitenkin vain kallis harrastus, joten päätin jatkaa tilanpitoa entiseen malliin.
Kapulan vaihto Aittomäen tilalla toteutettiin puolen vuoden aikana.
– Samalla kun ruletti pyörähti käyntiin, suoritin pakolliset opintoviikot maatalousopinnoista.
Vauhtia riitti, sillä saman vuoden aikana Kaisa suoriutui myös maatalouden perustutkinnosta näyttöineen sekä teki tilakaupat.
– Muodollisesti pätevänä isäntänä otin tilan nimiini vuoden 2002 heinäkuun 26.päivänä. Ikää oli vasta 20, mutta intoa sitäkin enemmän, Kaisa taustoittaa.
Sukupolvenvaihdoksen aikoihin Aittomäen tilalla oli 12 lehmää ja 25 hehtaaria peltoa. Tila oli pieni, mutta tiluksia isännöi kuitenkin sinnikäs emäntä.
– Se oli selvä, että maidontuotannolla jatketaan. Peltopuolen viljelyyn ei ollut kalustoa eikä oikein intoakaan. Sen sijaan lypsykarjatalous ja sen kehittäminen tuntui mielekkäältä, mutta samalla myös järkevimmältä ratkaisulta.
Viimeisen päälle karjaihminen
Parin vuoden ajan Kaisa pyöritti tilaansa entiseen malliin, mutta taustalla kypsyi ajatus kuitenkin karjamäärän lisäämisestä.
– Kyseessä oli hyvin maltillinen siirto. Ulkoistin hiehojen kasvatuksen ja tätä kautta saimme nuorkarjapuolelle muutaman lisäpaikan lehmille.
Navetassa tehtyjen muutosten jälkeen Kaisa sai nostettua lypsävien määrän kahteenkymmeneen. Määrällä ei ollut kuitenkaan pärjäämisen mahdollisuuksia, joten edessä oli joko muutos tai laajennus.
– Tykkään kuitenkin niin paljon lehmistä ja navettahommista, että lähdin panostamaan tosissani maidontuotannon kehittämiseen.
Kaisa pyöritteli hyvin monenlaisia ideoita, uudesta pihattonavetasta lähtien. Hän päätyi kuitenkin vaihtoehdoista kustannustehokkaimpaan.
– En rakennuttanut erillistä tilakeskusta, vaan 46-paikkainen pihatto tehtiin vanhaan latokuivuri- ja laakasiilorakennukseen. Lypsyllä lehmät käyvät edelleen vanhassa navetassa, sillä aseman teko vanhanmalliseen ja matalaan navettaan olisi ollut haasteellista. Ja toimii tämä näinkin, sillä käytössä olevat lypsy-yksiköt keräävät lypsytapahtuman tiedot suoraan tietokoneelle.
Maltti on valttia
Kaisa sanoo nykyisen toimintamallin olevan vain välivaihe. Toiveena olisi siirtyä jossakin vaiheessa robottilypsyyn.
– Lypsyn automatisointi toisi työaikaan joustoa, kevennystä askareihin ja olisi edelleenkin yhden ihmisen hoidettavissa vaikka lehmämäärä vähän nousisikin.
Kaisa sanoo kehittävänsä tilaa kuitenkin hyvin maltillisin askelin. Jokainen liike ja investointikohde mietitään tarkkaan.
– Tili tulee kuitenkin hyvästä maidosta, joten pääroolissa on eläinten hyvinvointi ja sen kehittäminen. Myös kiinnostus alaan ja omaan osaamiseensa on tärkeää. Kokemuksesta tiedän, että aina voi tehdä jotakin toisin ja entistä paremmin.
Kaisan mukaan maatalous on nykyään hyvin nopeatempoista ja muutosherkkää, joten paras keino välttää edes osa karikoista, on pitää tuntosarvet ylhäällä ja mieli avoimena. Myös karjanjalostus on Kaisalle tärkeää.
– Tavoitteena on ”näkymätön” lehmä. Tällä tarkoitan sitä, että lehmään ei tarvitse kiinnittää huomiota kuin poikimisen, siemennyksen ja umpeenlaiton yhteydessä. Silloin, kun karja syö, lypsää ja pysyy terveenä, myös jalostusyössä on onnistuttu.
Kommentoi Facebookissa