ONNETTOMUUS Kaksi moottoripyörää kolaroi Kärkölässä Järveläntiellä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä puoli kahden aikaan. Onnettomuudessa menehtyi kolme paikkakuntalaista.
Menehtyneet henkilöt olivat moottoripyörien kuljettajat sekä toisen moottoripyörän kyydissä ollut matkustaja. Poliisin saamien tietojen mukaan tapahtumapaikalla tai keliolosuhteissa ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa. Ajoneuvot olivat toistaiseksi tuntemattomasta syystä kohdanneet toisensa tieosuudella keskiviivan tuntumassa.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita tekijöitä. Tapahtuneesta aloitetaan myös kuolemansyyntutkinta onnettomuudessa menehtyneiden osalta. Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salassapidettäviä.
Lue myös: Moottoripyöräilijä törmäsi valkohäntäpeuraan – kuljettaja menehtyi elvytyksestä huolimatta
Kommentoi Facebookissa