Kaksi nuorta naista menehtyi liikenneonnettomuudessa – kolmas loukkaantui vakavasti

Kolmas saman ikäinen tyttö kuljetettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan. (Kuvituskuva Fotolia)

Nuorten auto oli tullut kylki edellä vastaan tulleen henkilöauton eteen.

LIIKENNETURVALLISUUS Itä-Uudenmaan poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Nummelantiellä Nurmijärvellä perjantaina kello 18.30. Ilmoituksen mukaan Nummelantiellä oli tapahtunut kahden henkilöauton välinen kolari.

Onnettomuudessa kuoli kaksi vuonna 2008 syntynyttä tyttöä, joista toinen oli henkilöauton kuljettaja ja toinen saman auton matkustajana. Myös samassa autossa matkustajana ollut kolmas saman ikäinen tyttö loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan.

Alustavien tietojen mukaan auto, jonka kyydissä oli kolme nuorta, oli tullut kylki edellä vastaan tulleen henkilöauton eteen. Toisessa onnettomuudessa osallisena olleessa henkilöautossa oli kolme 1970-luvulla syntynyttä henkilöä, joista kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja onnettomuuden syytä.

Lue myös: Kuljettaja törmäsi viiteen autoon ja osui polkupyöräilijään – pakettiauto kaatui lopulta kyljelleen

Kommentoi Facebookissa