Kaksikko yritti tyhjentää hotellihuoneen – matkatavaroissa pyyhkeitä, lakanoita, vedenkeitin, siivousvälineitä…

Poliisi vei huoneistohotellin aulasta kiinniotetun miehen Helsingin poliisivankilaan.

Poliisi vei huoneistohotellin aulasta kiinniotetun miehen Helsingin poliisivankilaan. (Kuva AOP)

Poliisi otti miehen kiinni huoneistohotellin aulasta, henkilöautolla poistunutta etsitään.

VARKAUS Helsingissä Haagassa sijaitsevan huoneistohotellin henkilökunta ilmoitti sunnuntaina puolenpäivän aikaan, että hotellissa majoittuneet henkilöt olivat aikeissa varastaa hotellin omaisuutta. Ilmoittajan mukaan henkilöitä oli kaksi. Toinen heistä oli poistunut paikalta autolla.

Poliisi tavoitti huoneistohotellista paikalle jääneen miehen. Mies istui hotellin aulassa ja hänen ympärillään oli useita matkalaukkuja ja muuta tavaraa. Hotellin henkilökunta kertoi, että tavaroiden seassa oli hotellin omaisuutta, muun muassa pyyhkeitä, lakanoita, vedenkeitin sekä siivousvälineitä. Anastettu omaisuus palautettiin hotellin haltuun.

Miehen hallusta takavarikoitiin kolme veistä ja nyrkkirauta. Poliisi otti hänet kiinni ja vei Helsingin poliisivankilaan varkaudesta, vaarallisen esineen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta epäiltynä. Poliisi tavoittelee edelleen paikalta poistunutta henkilöautoa.

Lue myös: Hotelli lähetti valvontakameran kuvat muille – laukkuvarkaat otettiin kiinni toisen hotellin huoneesta

Kommentoi Facebookissa