Hotelli lähetti valvontakameran kuvat muille – laukkuvarkaat otettiin kiinni toisen hotellin huoneesta

Turistikausi toi mukanaan myös taskuvarkaat ja matkatavaroiden anastajat.

Turistikausi toi mukanaan myös taskuvarkaat ja matkatavaroiden anastajat. (Kuva Fotolia)

Toisen hotellin työntekijä tunnisti majoittuneena olevat epäillyt ja hälytti paikalle poliisin.

LAUKKUVARKAUS Ulkomaalaiselta turistilta varastettiin sunnuntaina 12.8.2018 hieman ennen iltaseitsemää olkalaukku hotellissa Katajanokalla. Henkilö oli jättänyt laukun vartioimatta hotellin aulaan siksi aikaa, kun hän kävi vessassa.

Kun henkilö palasi, laukku oli kadonnut. Valvontakameratallenteella näkyy, kuinka kaksi henkilöä katselee vastaanotossa ympärilleen. Tilaisuuden tullen he ottavat laukun ja poistuvat välittömästi hotellista.

– Hotelli oli lähettänyt rikoksesta epäiltyjen kuvat tiedoksi muille pääkaupunkiseudun hotelleille. Kaisaniemessä sijaitsevan hotellin työntekijä tunnisti kuvista kaksi heillä majoittunutta henkilöä ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen, kertoo rikoskomisario Outi Petersohn-Järvinen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisipartio otti kaksi miestä kiinni hotellihuoneesta. Huoneesta takavarikoitiin myös anastetuksi epäiltyä omaisuutta.

– Tutkinnassa on selvinnyt tänään, että toista miehistä on syytä epäillä lisäksi ainakin kuudesta viime joulukuussa tapahtuneesta varkaudesta, Petersohn-Järvinen jatkaa.

Poliisi muistuttaa, ettei omaisuutta kannata koskaan jättää valvomatta yleisillä paikoilla, esimerkiksi hotellien yleisissä tiloissa tai julkisissa kulkuvälineissä.

Lue myös: Häikäilemätön varas vei naisen käsilaukun ravintolassa – yritti naamioituneena tunkeutua illalla asuntoon

Kommentoi Facebookissa