Lähes 50 kuljettajalle sakkoja ajo- ja lepoaikojen manipuloinnista – kaksi kuljetusyritystä poliisitutkinnassa

Manipulointiin ryhtynyt kuljetusyritys saa taloudellista etua teettämällä kuljettajalla pitkää ajopäivää.

Manipulointiin ryhtynyt kuljetusyritys saa taloudellista etua teettämällä kuljettajalla pitkää ajopäivää. (Kuva Fotolia)

Kuljetusyritykset ovat asennuttaneet ajoneuvokalustoonsa manipulointiin sopivia high tech -laitteita.

RASKAS LIIKENNE Helsingin poliisilaitoksen Rikostutkintayksikössä on pantu merkille, että kuorma-autojen ajo- ja lepoaikojen manipulointi on lisääntynyt. Lisäksi yhä useammin manipuloidaan myös ajoneuvon AbBlue-järjestelmiä, joilla vaikutetaan ajoneuvon päästöarvoihin.

– Helsingin poliisin raskaan liikenteen valvontaan erikoistunut ryhmä on saanut kuluvan vuoden aikana kiinni jo lähes 50 raskaan ajoneuvon kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen ajo- ja lepoaikojen manipulointiin. Suurin osa näistä tapauksista on käsitelty sakkomenettelyssä, kertoo rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisilaitokselta.

Manipulointi ei ole enää ainoastaan yksittäisten kuljettajien säädösten vastaista toimintaa, vaan siihen liittyvät yhä useammin myös kuljetusyritykset.

Suomeen on rantautunut Euroopasta kansainvälinen kuljetusrikollisuuden muoto, jossa kuljetusyritys asennuttaa ajoneuvokalustoonsa manipulointiin sopivia high tech -laitteita. Niillä saadaan esimerkiksi kaukosäätimen avulla tallennettua ajopiirturiin väärää tietoa.

– Ajo- ja lepoaikojen manipuloinnilla kuljetusalan kilpailu vääristyy, kun manipulointiin ryhtynyt kuljetusyritys saa taloudellista etua teettämällä kuljettajalla pitkää ajopäivää ja säästämällä muun muassa ajoneuvon huoltokuluissa, Seppälä toteaa.

Kesän aikana Helsingin poliisi on saanut kiinni kaksi tällaista ulkomaalaista kuljetusyritystä, joiden epäilty rikollinen toiminta on nyt esitutkinnassa. Tapauksia tutkitaan muun muassa epäiltyinä petoksina ja tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisina.

Lue myös: Poliisi löysi rekasta ajopiirturin manipulointilaitteen – naamioitu GPS-laitteeksi

Kommentoi Facebookissa