ELÄINSUOJELU Kahdelle pirkanmaalaiselle miehelle on luettu syytteet eläinsuojelurikoksesta. Kaksikon koiratarhassa oli 27 koiraa, jotka syyttäjän mukaan jäivät vaille tarpeellista hoitoa ja ravintoa. Syyttäjä vaatii miehille ehdollista vankeutta ja pitkää eläimenpitokieltoa.
Syyttäjän mukaan miehet tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättivät koirat vaille tarpeellista hoitoa ja ravintoa ja muutenkin kohtelivat koiria eläinsuojelulailla annettujen säädösten vastaisesti tarpeetonta kärsimystä ja kipua aiheuttaen.
Toinen vastaajista omisti koirat, toinen omisti koirien pitopaikan. Eläinsuojeluviranomaiset tekivät koiratarhaan kymmenen tarkastuskäyntiä. Ensimmäisellä käynnillä ilmeni, että kohteessa oli 27 koiraa, joita oli pidetty likaisissa ja sopimattomissa oloissa. Pihassa oli koirille vaarallisia rojuja ja rakenteita.
Seuraavilla käynneillä todettiin, että sama meno jatkui. Koirat olivat laihoja, mistä saattoi päätellä, että ruokinta ei ollut riittävää. Pentukoirat kärsivät aliravitsemuksesta, samoin pentueen emäkoira.
– Koirien lisääntyminen on ollut hallitsematonta, sanoi syyttäjä.
Syyttäjä vaatii kahdelle miehelle eläinsuojelurikoksesta ehdollista vankeusrangaistusta sekä vähintään viiden vuoden eläimenpitokieltoa.
Lue myös: Sadan villikissan elättäjä sai vankeusrangaistuksen – yhden lemmikkikissan sai pitää

Kommentoi Facebookissa