RALLI M-Sport Fordin virolaiskuski Ott Tänak oli suorastaan murskaavan ylivoimainen Chilen MM-rallissa. Tänak kukisti toiseksi ajaneen Hyundain Thierry Neuvillen 42,1 sekunnilla.
Hyundain Teemu Suninen koki kisassa jättipettymyksen. Sunisen kisa päättyi toiselta sijalta ulosajoon 15. erikoiskokeella. Kisasta oli ajamatta enää yksi erikoiskoe.
Suninen tilitti tuntojaan X-palvelussa pikapuoliin onnettoman tilanteen jälkeen.
– Valitettavasti peli on meidän osaltamme ohi Chilen MM-rallissa. Olen todella pahoillani tiimin ja kaikkien puolesta. Tämä oli tietysti suuri pettymys.
– Meiltä jäi silti paljon positiivista otettavaa mukaan, mutta kaikki tuntuu turhalta juuri nyt, Suninen päätti.
Kalle Rovanperä, 23, teki taas yhden huiman tempun lisää. Rovanperä oli nopein Chilen MM-rallin päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella ja varmisti Toyotalle valmistajien maailmanmestaruuden.
Chilessä neljänneksi päätynyt Rovanperä johtaa sarjaa nyt 31 pisteen erolla toisena olevaan tallikaveriinsa Elfyn Evansiin, kun kaudesta on ajamatta enää kaksi kisaa. Evans oli Chilessä kolmas.
– Aika vaikea viikonloppu meille. Oli vaikeaa alusta lähtien, Rovanperä viittasi WRC:n haastattelussa kisan avauspäivään, jolloin hän joutui auraamaan tietä.
– Emme tehneet myöskään parhaita valintoja, Rovanperä viittasi lauantaina epäonnistuneeseen rengasstrategiaan.
Seuraava osakilpailu, Keski-Euroopan ralli, ajetaan 25.-29. lokakuuta. Evansin on napattava sieltä kaksi pistettä Rovanperää enemmän, mikäli hän mielii siirtää mestaruuden ratkaisun kauden viimeiseen kisaan Japaniin.
Lue myös: KuPS pelastui vielä – HJK:n mestaruusjuhlat saavat odottaa
Kommentoi Facebookissa