KOLUMNI Viime kevään suurin voittajapuolue olivat kuntapuolue ja aluevaltuutettujen puolue. Eduskuntavaaleissa valittiin Arkadianmäelle 178 kunnanvaltuutettua ja 114 aluevaltuutettua. Yli puolet eduskunnan parlamentaarikoista on samanaikaisesti kansanedustajia, kuntapolitiikkoja ja aluevaltuutettuja. Vain 19 kansanedustajaa ovat vain pelkkiä kansanedustajia.
Kolmoismandaatit eivät ole julkisuudessa eivätkä kansalaisten keskuudessa herättäneet minkäänlaista arvostelua. Miten kansanedustaja pystyy samanaikaisesti ajamaan kansakunnan, hyvinvointialueen ja oman kuntansa etuja, jotka ovat usein ristiriidassa keskenään?
Päällekkäiset luottamustoimet ovat laillisia, mutta kansanedustajan on perustuslain mukaan noudatettava perustuslakia, eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset. Ongelma tulee siitä, että kuntalain mukaan kunnanvaltuutetun tulee edistää kuntalaisten etua ja alevaltuutettuna puolestaan hyvinvointialueen asukkaiden etua.
Parlamentaarikkona edustaja ja hänen puolueensa joutuu väistämättä tekemään kunnille ja hyvinvointialueille ikäviä päätöksiä. Käytännössä edustajat ovat ensin eduskunnassa jakamassa verovaroja ja sitten aluevaltuustoissa ja kunnissa käyttämässä näitä verorahoja. Entä miten toimia, kun hyvinvointialueilta on säästettävä miljardeja tulevina vuosina?
Jääviysongelmat ovat merkittäviä, niistä kansanedustajat ovat hiljaa. Miten kolmoismandaatilla istuvilla riittää aikaa päätöksentekoon?
Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo on todennut julkisuudessa, että ainakin osalla kansaedustajista on tällä hetkellä ongelmia kunnanvaltuutetun työssä. Varsinkin silloin, jos kansanedustaja on lisäksi ministeri. Edellisen hallituksen monta ministeriä toimi kolmoismandaatilla: Annika Saarikko (kesk), saman puolueen Antti Kurvinen ja Mika Lintilä sekä vasemmistoliiton Li Andersson ja demareiden Tytti Tuppurainen. Valtio-opin professori Ilkka Ruostesaari on julkisuudessa ollut huolissaan vallan keskittymisestä tietyille poliitikoille ja kysynyt, onko saman henkilön hyvä istua niin monella pallilla. Päätösvallan keskittymisestä on tullut uhka demokratialle.
Ainakin rahallisessa mielessä kansanedustajien monella pallilla istuminen lyö leiville, 6407 euron kuukausipalkan ja verottoman kulukorvauksen päälle tulevat kunnan- ja aluevaltuustojen kokouspalkkiot. Esimerkiksi Pirkanmaalla aluevaltuuston kokouspalkkiot ovat 400 euroa ja valiokuntapalkkiot 250 euroa ja päälle verottomat päivärahat. Ennen sanottiin, että valtiolla on pitkä, mutta laiha leipä. Nyt ainakin monen pallin kansanedustajat tienaavat sievoiset summat varsinaisen lainsäätäjätyönsä lisäksi. Hyvinvointialueille on kasvanut edustajille hillotolppia ja veronmaksajille lisäkustannuksia. Onko kysymys ahneudesta?
Kaksois- ja kolmoismandaattiongelma voitaisiin helposti ratkaista, vaikka rajoittamalla päällekkäisten luottamustehtävien määrää. Ymmärrettävistä syistä eivät kansaedustajat ole halukkaita tähän, kysymys on omasta kukkarosta ja vallan keskittymisestä.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi.
Lue myös: Velkahelvettiin ei jouduta – uhkakuvien maalailu on uponnut otollisen maaperään
Kommentoi Facebookissa