Kalle Rovanperälle kelpasi kakkossija – mestaruusjuna raiteillaan

Sebastien Ogier voitti Monte Carlo-rallin jo yhdeksännen kerran. (Kuva Toyota Gazoo Racing)

Kakkostila ja power stagen voitto olivat Kalle Rovanperälle kelpo tulos Monte Carlo -rallista.

RALLI Kausi 2023 rallin MM-sarjassa käynnistyi Ranskan Alpeilla perinteikkäällä Monte Carlo -rallilla. Voittoon sunnuntaina päättyneessä kisassa ajoi kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier.

Voitollaan Ogier teki historiaa. Hän nousi yksin legendaarisen kilpailun kaikkien aikojen voittotilaston kärkeen. Ogier on voittanut Monten peräti yhdeksän kertaa.

Toyotalla kisaava Ogier dominoi Montea alusta loppuun. Toiseksi ajanut Toyotan Kalle Rovanperä hävisi Ogierille lopulta 18,8 sekuntia.

Rovanperällä ei ollut voittotaistoon lopulta jakoa. Vaikka Rovanperä antoi avauspäivinä reitin avaajana tasoitusta, odotettiin taistosta silti tasaisempaa, mutta Ogier pääsikin liian suurelle karkumatkalle jo perjantaina.

Silti Rovanperä voi poistua kisapaikalta tyytyväisin mielin. Hän voitti kisan päättäneen power stagen, mistä irtosi viisi lisäpistettä.

– Ihan hyvä viikonloppu. Powerilla oli ehkä ihan pientä jarruongelmaa. Ei ihan täydellinen pätkä, mutta ihan hyvä, Rovanperä kommentoi WRC:n haastattelussa kisan päätyttyä.

Viime kauden maailmanmestarina Rovanperä joutui torstaina ja perjantaina siis ensimmäisenä reitille. Se auttoi Ogieria paljon.

– Oli torstaina ja perjantaina enemmänkin putsaamista, mitä odotin ekalla lenkillä. Hävittiin tosi paljon aikaa. Näytti siltä, että tiet putsaantuivat. Kun päästiin taaemmas muiden sekaan, niin vauhti oli aika hyvää. Taisteltiin ihan voitostakin. Olen tyytyväinen, kommentoi Rovanperä.

Mestaruustaiston kannalta Rovanperä oli kisan voittaja, koska Ogier ei aja tänä vuonna kokonaista kautta. Rovanperän kovimmista haastajista Hyundain Thierry Neuville oli Montessa kolmas, Toyotan Elfyn Evans neljäs ja Fordin Ott Tänak viides.

Hyundaille päässyt Esapekka Lappi oli rallin lopputulosksissa kahdeksas, mikä oli odotuksiin nähden pettymys. Lappi jäi myös ilman lisäpisteitä Power Stagella.

Rallin MM-sarjan kausi jatkuu helmikuussa Ruotsissa. Uumajan seudulla nykyään ajettava Ruotsin ralli kaasutellaan 9.-12. helmikuuta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomen talviurheilulupaus saavutti ensimmäisen voittonsa maailmancupissa

Kommentoi Facebookissa