RALLI Hyundain belgialaisajaja Thierry Neuville kaasutteli voittoon sunnuntaina päättyneessä Kreikan MM-rallissa. Hyundai nappasi kilpailusta peräti kolmoisvoiton.
Neuville löi toiseksi ajaneen Ott Tänakin lopulta 15 sekunnin erolla. Dani Sordo oli kilpailussa kolmas.
Tänakin ja Neuvillen välillä ei lopussa nähty kovaa taistelua lopuksi. Hyundai antoi sunnuntaina Tänakille tallimääräyksen olla ohittamatta Neuvillea.
Tänak olikin pettynyt mies. Onhan hän MM-taistossa lähimpänä kärjessä olevaa Toyotan Kalle Rovanperää. WRC:n haastattelussa Tänak ei peitellytkään turhautumistaan Hyundain päätökseen.
– Jos haluaa taistella maailmanmestaruudesta, oli tallimääräyksen antaminen väärä ratkaisu. Jos haluaa hyvää PR:ää, oli ratkaisu hyvä. Se riippuu siitä, miten asiaa katsoo, latasi Tänak.
Toyotalle Kreikan ralli oli surkea. Elfyn Evans, Esapekka Lappi ja Kalle Rovanperä kärsivät pahoista ongelmista niin teknisen murheiden kuin kuljettajien virheidenkin osalta.
Rovanperä menetti perjantaina paljon aikaa jouduttuaan MM-sarjan kärkimiehenä ensimmäisenä reitille. Lauantaina Rovanperä romutti autoaan puolestaan ajovirheen takia.
Rovanperä oli kuitenkin kisan päättäneen Power Stagen kakkonen ja nappasi neljä pistettä. Tänak oli viimeisen pätkän nopein ja otti viisi ylimääräistä pistettä. Lapille irtosi viides sija eli yksi piste.
Power Stagella Rovanperä pelasti sen, mitä pelastettavissa oli.
– Minulla on takana paljon hyviä ja huonoja viikonloppuja, mutta tämä on yksi huonoimmista, täräytti Rovanperä WRC:n mukaan.
Rovanperä johtaa MM-sarjaa 53 pisteen erolla Tänakiin. MM-sarjaa on jäljellä kolme osakilpailua, joten Rovanperällä on hyvä sauma varmistaa maailmanmestaruutensa seuraavassa osakilpailussa Uudessa-Seelannissa, vaikka hänen MM-pistejohtonsa kaventuikin Kreikassa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Max Verstappen karkaamassa mestaruuteen – Valtteri Bottaksella heikkoa
Kommentoi Facebookissa