FORMULA 1 Formula ykkösissä ensimmäisenä maaliin ajava ei aina voita. Kanadan Montrealin osakilpailussa Sebastian Vettel ajoi maaliin ensimmäisenä, mutta oli kisan tuloksissa toinen.
Vettelille tuomittiin viiden sekunnin aikasakko. Hän oli kovassa paineessa tehnyt ajovirheen ja palannut tuomariston mielestä vaarallisesti radalle.
Vettel ja toisena ajanut kisan voittaja, Mercedesin Lewis Hamilton olivat vähällä törmätä toisiinsa. Vettel ei omien sanojensa mukaan voinut toimia tilanteessa muutenkaan, koska olisi voinut ajautua seinään. Silloin hän olisi aiheuttanut vieläkin suuremman vaaratilanteen.
Farssi oli valmis. Vettel oli maaliin tultuaan niin tuohduksissa, ettei tullut haastatteluun, vaan poistui Ferrarin varikkotiloihin.
Hieman rauhoituttuaan hän palasi kameroiden eteen ja kävi ottamassa pois numero 1-kyltin Hamiltonin auton edestä. Tilalle hän siirsi numero 2-kyltin, joka oli tyhjän ”parkkiruudun” edessä. Vettel ei ollut ajanut Ferrariaan määrätylle paikalle.
Palkintoseremonioihin Vettel suostui tulemaan. Niiden jälkeen haastattelukin irtosi.
– Meillä oli hyvää ja rehtiä kilvanajoa. Pystyin pitämään Lewisin takanani. Tein kyllä virheen, mutta voit kysyä yleisöltä, oliko tuomaripäätös oikea? kommentoi Vettel haastattelija Martin Brundlelle palkintoseremonioiden jälkeen.
Vetteliä tukenut yleisö ilmaisi mielipiteensä buuauksilla. Hamilton sanoi, ettei hänelle kannata buuata. Vettel oli samaa mieltä.
– Se ei ollut Lewisin, vaan tuomariston virhe, Vettel ilmoitti.
MM-sarjaa johtava Hamilton saavutti jo kauden viidennen voittonsa. Hän ei ollut kovinkaan riemuissaan, mutta katsoi ansainneensa voittonsa.
– Luonnollisestikaan en olisi halunnut voittaa tällä tavalla. Puskin loppuun saakka ja halusin ohittaa hänet (Vettelin). Pakotin hänet virheeseen. Hän meni vähän leveäksi ja mutkassa olimme vähällä törmätä. Valitettavaa, mutta tämä on autourheilua, kommentoi Hamilton F1:n tv-haastattelussa.
Tuomaristolle Hamiltonilta liikeni ymmärrystä.
– Ajoin mutkaan normaalisti. Kun ajat ulos radalta, et saa tulla suoraan ajolinjalle. Sinne on tultava turvallisesti, Hamilton sanoi.
C Moren asiantuntija Mika Salo, joka on tuomaroinut monessa kisassa, antoi ymmärtää tv-studiossa, ettei pitänyt tuomariratkaisua mielekkäänä. Samaa mieltä oli vuoden 1992 maailmanmestari Nigel Mansell, jonka Twitter-viestin mukaan Vettelillä ei ollut mahdollisuutta toimia toisin.
Vettel totesi, ettei tapaus ollut parasta mainosta F1:lle. Sosiaalisessa mediassa moni F1-fani on tukenut Vettelin mielipidettä.
Suomalaisittain kisa oli heikko. Pisteissä toisena oleva Valtteri Bottas ei yltänyt neljättä tilaa parempaan tulokseen ja on jo 29 pistettä Hamiltonia perässä. Mestaruusjuna uhkaa karata Bottakselta.
Kimi Räikkösen Alfa Romeo oli kilpailukyvytön, eikä Kimi yltänyt 15. tilaa parempaan tulokseen. Kimin tallikaveri Antonio Giovinazzi oli 13:s. Ensi kertaa Giovinazzi löi Räikkösen sekä aika-ajoissa että kilpailussa.
F1-kaudesta on takana nyt seitsemän kilpailua. Ajamatta on vielä 14 kisaa.
Seuraavaksi kisataan Etelä-Ranskassa Paul Ricardin radalla 23. kesäkuuta.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa