Maakalla valitsee itse asukkaansa – ”Kuri on kova, mutta ei kohtuuton”

SUOMI 100 Perämerellä, noin 16 kilometrin päässä Kalajoen kaupungin rantaviivasta sijaitsee kaksi kalastajien hallitsemaan saarta, Maakalla ja Ulkokalla. Saarista vilkkaampi Maakalla toimii edelleen kalastajien tukikohtana ja monille heistä myös tärkeänä kakkoskotina.

Osa näistä toisen, kolmannen ja jopa neljännen polven kalastajista asuu saarella yli puolet vuodesta ja muutamat haluaisivat asua jopa läpi vuoden. Kuitenkin käytäntö, vaihtelevat olosuhteet ja mantereella elämisen helppous jarruttavat päätoimiseksi saarelaiseksi ryhtymistä.

Kalastaja Matti Vierimaa on yksi heistä, jotka asuvat Maakallassa peräti 110 päivää vuodesta.

– Olen kuin muuttolintu. Tulen aikaisin keväällä ja lähden myöhään syksyllä. Viihtyisin pidempäänkin, mutta välillä on pakko käydä kartoittamassa elämäntilanne myös manteren puolella, Vierimaa veistelee.

Vaikka Vierimaalla ei ole niin sanottuja ukkomiehen velvoitteita, niin hän on kuitenkin hyvin ymmärtäväinen myös heitä kohtaan.

– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin monen miehen pyyntikausi lyhenee, jos emäntä viihtyy paremmin sähkölämmitteisessä rivitalonpätkässä kuin alkeellisessa kalakämpässä. Tiedän kokemuksesta ja siksi olenkin poikamies, kalastaja Matti Vierimaa veistelee hyväntuulisena.

Kalastaja Matti Vierimaa tuntee saaren kuin omat taskunsa. Oli tuulta tai tyyntä, niin poikamies Vierimaa asuu saarella vähintään 110 päivää vuodesta. (Kuva Anne Anttila)

Alkukantaista askeettisuutta

Maakallan kalastajakylässä eletään edelleen perinteiden ja totuttujen tapojen mukaisesti. Siinä vaiheessa kun vene kiinnittyy laiturin kylkeen, loppuu hoppu ja maallisille murheille annetaan vapaapäivä. Ajankulu katsotaan horisontista ja päivärytmin määrää meri.

Myrskyllä pysytään tuvassa ja tyynemmällä kelillä kalastetaan. Muu aika käytetään sekä oman että yleisen viihtyvyyden ylläpitämiseen. Saaren pitkäaikaisimpiin kalastajiin lukeutuva Pasi Pääkkönen tuntee Maakallan elämänrytmin jo 27 vuoden ajalta.

– Onhan tässä matkan varrella ollut monenlaista tuulenpuuskaa, niin luonnon kuin ihmistenkin taholta, mutta onneksi muutokset ovat jääneet kuitenkin hyvin vähäisiksi. Haluamme säilyttää saaren mahdollisimman alkukantaisena ja ennen kaikkea meidän kalastajien omassa hallinnassa, Pääkkönen kertoo.

Ulkopuolisille elämä saaressa näyttäytyy kauniina, mutta samalla kuitenkin hyvin karuna. Olosuhteiden vaatimattomuus, kuten juoksevan veden puuttuminen, sähköttömyys sekä vierailut ulkovessassa ovat joillekin haaste, mutta toisille vastaavasti erilainen elämys.

– Kalastajille tämä on hyvinkin luontaista, sillä tulemme vähällä toimeen. Moni meistä on kasvanut verkkovajassa ja nukkunut päiväunet kalalaatikoiden kyljessä. Eväsleipä maistuu edelleen maailman parhaimmalle laiturin nokassa ja veneessä nautitulle päiväkahville ei vedä mikään vertoja. Tämä on meidän näköistä elämää, vapaaehtoista ja täysin pyyteetöntä, kalastaja Pääkkönen kuvailee.

Risto Keskitalo on yksi tyytyväisimmistä Kallan kesäasukkaista. – Mökki Maakallassa on henkireikä ja elämäntapa. Ja kun kylkiäisenä tulee vielä kalastus, niin elämä on kaikinpuolin mallillaan. (Kuva Anne Anttila)

Leiriytyminen kielletty

Maakallan erikoisuus on itsehallinto, jonka ”ylintä päätäntä- ja tuomiovaltaa” käyttää kuusijäseninen karineuvosto eli niin sanottu haminaoikeus. Kalastajista koostuvaa karineuvostoa johtaa vastaavasti haminamestari, jolla on saaren päällikkönä asioita koskeva toimeenpanovalta.

Viimeiset viisi Kallan haminamestarina on toiminut kolmannen polven kalastaja, Juha Vierimaa.

– Myös isäni toimi aikoinaan haminamestarina, joten toimenkuva tulee tavallaan verenperintönä. Olen erittäin otettu siitä, että saan kulkea jalanjälkiä, joita olen jo pikkupojasta saakka kunnioittanut, Vierimaa kertoo kiitollisena.

Haminamestari Vierimaan mukaan itsehallinto on peräisin Ruotsin vallan ajalta ja pohjautuu kuningas Aadolf Fredrikin vuonna 1771 säätämään hamina-ordningiin, jossa Kallankarien, Maakallan ja Ulkokallan, hallinto määrättiin kalastajien huostaan.

– Itsehallinnon ansiosta Maakalla on pystynyt maailman muutoksista huolimatta vaalimaan perinteitä ja säilyttänyt siinä sivussa myös rauhallisuutensa.

Haminamestarin mukaan vierailijat ovat tervetulleita, mutta leiriytyminen, kuten esimerkiksi teltan pystyttäminen saareen on kuitenkin kielletty.

– Myöskään kalastajien ja heidän perikuntiensa omistuksessa olevia mökkejä ei vuokrata ulkopuolisille. Tällä tavoin olemme säästyneet monelta lieveilmiöltä, haminamestari tietää kertoa.

Maakallassa on 45 asuttua mökkiä, jotka kaikki ovat pieniä ja pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta myös samanlaisia. (Kuva Anne Anttila)

Oikeudet tuovat velvollisuuksia

Haminamestari Juha Vierimaa sanoo saariyhteisössä puhaltavan luottamuksen tuulet.

– Vaikka sukupolvet ovat vaihtuneet, niin yhteisöllisyys on kuitenkin säilynyt. Olemme omaksuneet Kallan säännöt varauksetta ja tottuneet myös elämään niiden mukaisesti.

Säännöistä tärkein on Vierimaan mukaan arvostus ihmisiä, luontoa ja merta kohtaan.

– Kalla on paikka, jossa jokaisen tulee tuntea olonsa turvalliseksi. Naapuriapua ei tarvitse kerjätä, sitä annetaan. Myöskään ovia ei tarvitse pitää lukossa. Saariyhteisön kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, että kynnyksen yli ei astuta koputtamatta ja jokaiselle annetaan oma rauha, haminamestari Vierimaa luonnehtii.

Mutta kun on oikeuksia, on myös velvollisuuksia. Haminamestari Vierimaa nostaa esiin rakennustyylin, joka on säilynyt saarella jo vuosisatoja samana. Mökit ovat pieniä poikkeavuuksia lukuun ottamatta samanlaisia. Neliseinäisiä ja kooltaan 4×5-metrisiä.

– Oli sitten kyseessä vanha tai uudisrakennus, niin mökin yhteyteen ei saa rakentaa lisäsiipiä eikä saunaa. Aikaisemmin mökeissä ei ollut myöskään terasseja, mutta nykyään niitä on jo ilmaantunut. Tähän emme ole kuitenkaan puuttuneet, sillä ulkoterassilla on saariolosuhteissa hyvätkin puolensa, Vierimaa selvittää.

Haminamestari Juha Vierimaa on saaren päällikkö. – Olen tavattoman kiitollinen, että vaikka sukupolvet mökkiläisten keskuudessa ovat vaihtuneet, niin yhteisöllisyys on kuitenkin säilynyt. (Kuva Anne Anttila)

Huomautuksiakin jaetaan

Ennen Vierimaata Kallan haminamestarina toimi 25 vuoden ajan Jukka Pirttijärvi. Pirttijärvi näki saaripäällikkönä monta aikakautta ja myös sen, jolloin Kallan itsehallinto oli katkolla. Metsähallitus olisi halunnut 1980-luvulla karit hallintoonsa.

– Viisivuotinen taistelu päätyi kuitenkin meidän voittoon. Korkein oikeus katsoi, että itsehallintolain mukaan valta on kalastajilla. Samalla estimme myös karien liittämisen luonnon monimuotoisuutta suojeleviin Natura-alueisiin. Vuosia kestänyt taistelu osoitti sen, että saariyhteisössä elää ajan muutoksista huolimatta voimakas yhteishenki, Pirttijärvi iloitsee.

Jukka Pirttijärvi on kiitollinen myös siitä, että yhteisön nuorempi sukupolvikin on omaksunut saaren säännöt ja säädökset.

– Kuri on kohtalaisen kova, mutta ei kohtuuton. Tarvittaessa jaamme myös huomautuksia, mutta määrä on pieni, sillä ongelmat ovat todella vähäisiä. Yleisin syy huomautukseen voi olla esimerkiksi mökin kunnostuksen laiminlyönti.

Pirttijärven mukaan kaikilta yhteisön jäseniltä vaaditaan muun muassa asiallista käytöstä, järjestyksen ylläpitoa sekä paikkojen kunnossapitovelvollisuutta.

– Pappilan seinältä löytyvät käyttäytymissäännöt, joiden mukaan saarella on eletty jo vuosisatoja. Hieman olemme antaneet löysiä entiseen ”kurinpitoon” ja tämä näkyy ennen kaikkea alkoholin käytössä. Aikaisemmin ryypiskely oli kielletty, mutta nykyään se sallitaan, kunhan mukana kulkee se kuuluisa maalaisjärki, Jukka Pirttijärvi kertoo hymyillen.

Mutta, aika on pehmentänyt myös muista sääntöjä. Aikaisemmin säädöksistä järein oli karkotusoikeus.

– Viimeksi, joskus 1930-luvulla karkotettiin yksi hailuotolainen poika, joka oli varastanut naapurikämpästä paperosseja. Rangaistus oli yksimielinen; poika työnnettiin veneessä ulapalle, Pirttijärvi muistelee.