KANSALAISALOITE Kansalaisaloitteet ovat nostaneet viime aikoina suosiotaan. Aktiivimallin tuominen uudelleen eduskuntaan on kerännyt lyhyessä ajassa jo yli 120 000 allekirjoitusta. Nyt vaaditun 50 000 nimen rajan on puolestaan ylittänyt kansalaisaloite kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistamisesta.
Itse aloite on tehty jo 11.8.2017, mutta varsinaisen allekirjoitusvyöryn se on kerännyt vasta tapaninpäivästä lähtien. Ei voi välttyä ajatukselta, että aktiivisuuteen on nimenomaan vaikuttanut samoihin aikoihin puheenaiheeksi noussut hallituksen työttömyysturvaan kohdistuva aktiivimalli.
Kansalaisaloitteen perusteluissa kerrotaan, että sen tarkoitus on ”kannustaa sopeutumiseläkkeeseen oikeutettuja kansanedustajia työllistymään edustajantehtävien jälkeen”.
Aloitetta perustellaan myös sillä, että nykyisellään sopeutumiseläkejärjestelmä synnyttää säännöllisesti yhteiskunnallista keskustelua kansanedustajien oman edun tavoittelusta. Aloitteen tekijöiden mukaan sopeutumiseläkkeiden poistaminen nostaa kansanedustajien ja eduskunnan arvostusta.
Kansan suuttumista herätti aikoinaan muun muassa tieto, että sopeutumiseläkettä nostanut Päivi Lipponen toimi samaan aikaan miehensä Paavo Lipposen perustaman konsulttiyhtiön toimitusjohtajana. Päivi Lipponen luopui tehtävästä viime syksynä kohun jälkeen.
Päivän Lehden artikkelissa kerrottiin lisäksi, että sopeutumiseläkettä nostivat kansanedustajat, jotka jäivät eduskunnasta pois jopa lähes 20 vuotta sitten. Artikkelin löydät tästä.
Kolmantena perusteena kansalaisaloitteessa huomautetaan, että valtiontalouteen syntyy säästöjä, kun sopeutumiseläkkeitä ei enää tarvitse maksaa. Vuonna 2017 sopeutumiseläkettä maksettiin kaikkiaan 1 335 534 euroa.
Entisten kansanedustajien sopeutumisetuuksia saavien määrä on ollut laskussa, vuonna 2016 niitä nosti noin 50 entistä kansanedustajaa ja kesällä 2017 vielä 36 kansanedustajaa. Joulukuussa 2017 tukea sai 33 ex-kansanedustajaa. Keskimääräinen tuki viime vuonna oli 2 942 euroa kuukaudessa henkeä kohden.
Kansalaisaloitteessa lain ehdotetaan tulevan voimaan samaan aikaan, kun vuoden 2019 eduskuntavaaleissa valittava eduskunta aloittaa työnsä.
Kommentoi Facebookissa