MUSIIKKI Kolin huipulla koetaan ainutlaatuisia hetkiä, kun sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian esittävät Jean Sibeliuksen sävelmiä Kolilla. Tapahtumassa kansallismusiikki ja kansallismaisema yhdistyvät kesäisessä illassa, taustanaan Suomen tunnetuin maisema.
Koli tarjoaa merkityksellisen näyttämön Sibeliuksen musiikin esittämiselle. Jean ja Aino Sibelius kävivät häämatkallaan Pielisen Karjalassa kesällä 1892. Säveltäjä palasi Kolille vuonna 1909, ja upea maisema inspiroi häntä muun muassa arvoituksellisen neljännen sinfonian säveltämiseen.
Kansainvälisesti arvostetut taiteilijat Makkonen ja Azezian ovat tunnettuja Sibelius-asiantuntemuksestaan. Pohjoiskarjalainen Jussi Makkonen on vaikuttavan kansainvälisen uran tehnyt sellisti sekä Sibeliuksen musiikin ja elämän asiantuntija. Luovuudessaan, lahjakkuudessaan ja rohkeudessaan Makkonen on myös nykykarjalaisen kulttuurin oiva ilmentymä.
Jussi Makkosen ja Nazig Azezianin esitykset ovat vuosien varrella koskettaneet satoja tuhansia kuulijoita ympäri maailman, myös suurta osaa suomalaisista koululaisista. Suomeen poikkeusaikana asettuneen Makkosen pysyvä koti konserttilavoineen löytyy nyt Pielisen rannalta Nurmeksesta.
– Pohjois-Karjala on minulle koti. Konsertoituani vuosia Yhdysvalloissa ja eri puolilla maailmaa, tuntui paluu tänne hyvältä. Nämä luontomaisemat inspiroivat minua vahvasti taiteellisessa työssäni. Odotan suurella innolla kesäkuun konserttia, tästä on tulossa huikea tapahtuma, Makkonen toteaa.
Kolin huipulla soi! -tapahtuma 17.6.2022 on musiikin, luonnon ja ruoan elämyksellinen yhteiskattaus. Ensimmäinen osa konserttia striimataan kansainväliselle yleisölle hotelli Kolin katolta. Vieraat seuraavat tällöin konserttia hotellin maisemaravintolassa tai Luontokeskus Ukon auditoriossa. Konsertin toisessa osassa taitelijat esiintyvät livenä niin Luontokeskuksen auditoriossa kuin ravintolasalissa.
Maisemaravintolassa nautitaan konsertin yhteydessä Karelia– tai Lemminkäinen-menu. Luontokeskuksessa tarjolla on cocktailtilaisuus ennen konsertin alkua.
- Kolin huipulla soi! 17.6. kello 18–21
Lue myös: Turun musiikkijuhlat vie musiikin Paimion parantolaan – ohjelmistolla vahva yhteys Alvar Aaltoon
Kommentoi Facebookissa