KOLUMNI Eduskunnan jäsenet ovat parhaita joulunperinteitä noudattaen jakaneet veronmaksajien rahoja mitä kummallisimpiin hankkeisiin: teiden päällystämiseen, kansalaisjärjestöjen tukemiseen, ammattiyhdistystoimintaan, nuorisotyöhön, maa- ja kotitalousnaisten virkistäytymiseen, vapaa-ajan kalastukseen ja lintuharrastuksen ylläpitoon jne. Valtiovarainvaliokunta lisäsi valtion budjettiin joululahjarahoja noin 40 miljoonaa veroeuroa.
Kun joulupukki tulee rahasäkkinsä kanssa Arkadianmäelle, kukaan ei aseta tolkutonta verorahojen haaskausta kyseenalaiseksi. Hallituspuolueiden ja opposition kansanedustajat ovat hiljaa, kun kansanedustajan mökkitie saa uuden päällysteen tai kun oman puolueen naisjärjestö saa satojatuhansia euroja tililleen valtion avustuksia vuodesta toiseen.
Maa- ja kotitalousnaisten keskus ry kertoo motokseen ”maistuva, monimuotoinen, kestävä ja elinvoimainen Suomi”. Siinä sivussa aatteellinen yhdistys jakaa ruokaneuvoja ja kehittää maisemia. Pukki muisti tukea tällaista keskustanaisten pääsihteerin Mervi Mäki-Nesteen johtamaa toimintaa 70 000 eurolla.
Joululahjarahoja on myös riittänyt iät ja ajat myös Marttaliitolle ja sen yli 44 000 jäsenelle. Järjestön toiminnan keskipisteenä on kaikkinainen neuvonta, joka nielee verorahoja vuosittain miljoonia. Jäsenmaksut kattavat toiminnasta 13 prosenttia. Liitto kerää sijoitustoiminnalla noin 20 prosentin tuotot. Pitääkö veronmaksajien tukea aatteellisen yhdistyksen osakekauppoja, sitä voisi udella Marttaliiton hallituksen puheenjohtajalta kokoomusmeppi Sirpa Pietikäiseltä.
Suomen 4H-liiton kansanedustajajäseniltä voisi puolestaan kysyä, pitääkö verorahoja jakaa liiton omalle säätiölle. Suomen 4H-liitto on puoluekantaan katsomatta kansanedustajien suojapaikka, jossa kaikesta hyvästä pääsevät valtuuskunnan jäseninä yhdessä nauttimaan muun muassa vasemmistoliiton Merja Kyllönen, keskustan Katri Kulmuni, demareiden Raimo Piirainen ja vihreiden Mari Holopainen. Ennen ministeripestiään myös liiton nuorisotyön tukemiseen osallistuivat keskustan Jari Leppä ja Antti Kaikkonen.
Tänä vuonna liiton tilille eduskunnan joulupukki tilitti 400 000 avustuseuroa. Eivätkö puolueiden edustajat ole jäävejä jakaessaan joulurahoja toimintaan, jossa he itse ovat aktiivisesti mukana?
Saman kysymyksen voisi esittää Suomen Vapaa-ajankalastajien liiton vetäjälle kokoomuksen kansaedustajalle Saara-Sofia Sirènille. Kansanedustajat päättivät yhdessä tuumiin tukea edunvalvontajärjestöä 50 000 eurolla. Kuuluuko aktiivisen vapaa-ajan kalastuksen tai lintuharrastuksen – kuten BirdLife Suomi – tukeminen veronmaksajille? Äänten kalastuksen rahoittakoon kansanedustajat itse.
Suomi on yhdistysten ja kaikenlaisten kuppikuntien luvattu maa. Kansanedustajat voisivat vuoden kuluttua tehdä uuden vuoden lupauksen siitä, ettei verorahoja haaskata kaikenkarvaiseen vapaaehtoiseen puolueita lähellä olevaan toimintaan. Annettakoon joulupukin kontin lahjat niitä eniten tarvitseville.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Kommentoi Facebookissa