Käräjäoikeus hylkäsi Anneli Auerin seksuaalirikossyytteet – ”Kertomuksia ei pidetty luotettavana selvityksenä”

Anneli Auer ja entinen miesystävä vapautettiin syytteistä käräjäoikeudessa. (Kuvituskuva AOP)

Ulvilassa joulukuussa 2006 tapahtunut murha on kuitenkin edelleen selvittämättä.

TAPAUS AUER Suomessa poikkeuksellista julkisuutta saaneet Anneli Aueriin liittyvät oikeudenkäynnit alkoivat tapauksesta, jossa hänen puolisonsa Jukka S. Lahti surmattiin joulukuussa 2006 Ulvilassa. Surman poliisitutkinnassa tehtiin lukuisia alkeellisia virheitä.

Auer vangittiin syksyllä 2009 ja tapausta käsiteltiin eri oikeusasteissa vuosina 2010–2015. Kun Korkein oikeus hylkäsi syyttäjien, Auerin kolmen nuorimman lapsen sekä surmatun veljen valituslupahakemukset, hovioikeuden viimeinen murhasyytteestä vapauttava päätös jäi voimaan. Jukka S. Lahden murhaaja on edelleen vapaana, eikä poliisilla ole aktiivisesti tutkinnassa olevaa epäiltyä.

Hovioikeus sen sijaan oli tuominnut myös paljon julkisuutta saaneessa tapauksessa Anneli Auerin ja silloisen kumppanin Jens Kukan, nykyisin Ihlen, useista seksuaalirikoksista sekä pahoinpitelyrikoksista pitkiin vankeusrangaistuksiin. Keskeinen näyttö rikoksista oli lasten kertomukset. Hovioikeuden tuomio oli lainvoimainen ja Auer ja Ihle ovat suorittaneet heille tuomitut vankeusrangaistukset.

Lapset ilmoittivat aikuistuttuaan, etteivät heidän aikaisemmat kertomuksensa pitäneet paikkaansa ja kerrottuja asioita ei ollut todellisuudessa tapahtunut. Auer ja tuomion saanut mies hakivat tuomion purkamista uusiin kertomuksiin vedoten. Syyttäjä vaati vastauksessaan, että hakemus hylätään.

Korkein oikeus katsoi, ettei voitu pitää todennäköisenä, että hovioikeus olisi ratkaissut asian hakijoiden eduksi, mikäli sillä olisi ollut käytettävissään lasten uudet kertomukset. Korkein oikeus katsoi, että oli kuitenkin erittäin painavat syyt saattaa uudelleen tutkittavaksi. Asia palautettiin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on nyt hylännyt Anneli Aueria ja Jens Ihleä koskevat syytteet. Käräjäoikeus käsitteli asiaa 29 istuntopäivän ajan pääkäsittelyssä, jossa esitettiin suuri määrä kirjallisia todisteita ja kuultiin henkilökohtaisesti 39 henkilöä.

Syyttäjien näyttö asiassa perustui keskeisesti kolmen nuorimman asianomistajan oikeuspsykologisissa haastatteluissa vuonna 2011 antamiin kertomuksiin sekä näistä aikoinaan laadittuihin lääkärinlausuntoihin. Käräjäoikeus päätyi todistelua seikkaperäisesti arvioituaan johtopäätökseen, jonka mukaan asianomistajien lapsina antamat kertomukset eivät saaneet tukea somaattisesta näytöstä tai muustakaan esitetystä todistelusta. Kertomuksia ei pidetty luotettavana selvityksenä tapahtumista.

Asiassa esitetty todistelu tuki sen sijaan vahvasti asianomistajien uusia kertomuksia siitä, että väitettyjä rikoksia ei ollut tapahtunut. Syytteiden teonkuvausten jäädessä näyttämättä, käräjäoikeus hylkäsi syytteet kokonaisuudessaan. Lisäksi osa syytekohdista hylättiin vanhentuneina ja yhden syytekohdan ajamista syyttäjä ei jatkanut. Valtio velvoitettiin korvaamaan Auerin oikeudenkäyntikuluja sekä Ihlen puolustajan ja asianomistajien avustajan palkkiot.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös: Anneli Auerin seksuaalirikossyyte käsitellään uudestaan – korkein oikeus purki tuomion

Kommentoi Facebookissa