FESTIVAALI Karhufestivaali juhlistaa luovuutta, uudistuvaa kansanperinnettä ja kansalliseläintämme, karhua. Festivaali osuu karhunmetsästyskauden avaukseen ja järjestetään Ilomantsissa, jossa on runsain karhukanta Suomessa.
Ilomantsi on matkailijalle muutenkin mielenkiintoinen käyntikohde. Aivan Venäjän rajalla sijaitseva kunta on vireä kulttuuripitäjä ja esittelee taidokkaasti itäistä perinnettä niin esittävässä taiteessa kuin ruokakulttuurissakin.
Vuoden 2017 Karhufestivaaleilla kilpaillaan karhunveiston maailmanmestaruudesta. Veistäjät tarttuvat sahoihinsa toteuttaakseen oman tulkintansa Metsän kansasta ja karhusta. Karhuareena on täynnä veistäjiä, miehiä ja naisia. Sahanpuru pöllyää ja meteli on melkoinen itseoppineiden veistäjien etsiessä karhua puun sisältä.
Yleisö pääsee nauttimaan erikoisen kummallista kulttuuria kolmen päivän ajan. Torstaista perjantaihin kisataan karhunveiston maailmanmestaruudesta teemalla Metsän kansaa, ja lauantaina juhlistetaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä pikaveistokisan merkeissä. Silloin on myös luvassa Vaara-Karjalan Leaderin järjestämä Maailman Suurimmat Villiruokafestarit -tapahtuma.
Karhufestivaali veistokilpailuineen sai alkunsa vuonna 2014 Maaseudun Sivistysliiton kansainvälisestä Puusta pitkään -hankkeesta. Sen ja Leader-rahoituksen avulla luotiin itseoppineille taiteilijoille ja puutyön taitajille kansainvälisten kohtaamisten ja esillepääsyn väyliä.
Onnistunut festivaali innoitti Maaseudun Sivistysliiton ja Ilomantsin kunnan jatkamaan Karhufestivaalia vuotuisena tapahtumana veistokilpailuineen. Suunnitelmat ulottuvat nyt vuoteen 2018.
Karhufestivaali järjestetään 24.–26.8.2017 ja tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
- Lisätietoa löydät karhufestivaali.fi
Kommentoi Facebookissa