JÄÄKIEKKO Suomen tie jääkiekon nuorten MM-kisoissa Kanadassa päättyi puolivälieriin. Ruotsi voitti suomalaiset puolivälieräottelussa maalein 3-2.
Suomi oli johtanut ottelua Oliver Kapasen ja Niko Huuhtasen maaleilla 1-0 ja 2-1. Peli oli suurimmaksi osaksi muutenkin suomalaisten hallintaa, vaikka Ruotsillakin vahvoja jaksoja ottelussa oli.
Huuhtanen maalasi Suomen kolmannessa erässä komealla laukauksellaan 2-1 -johtoon. Leo Carlsson tasoitti kolme ja puoli minuuttia ennen loppua kuitenkin 2-2:een.
Ottelun ratkaisu oli Suomelle todella tyly. Victor Stjernborg pääsi minuuttia ennen loppua läpiajoon Ruotsin pelatessa alivoimalla ja yllätti muuten hienon ottelun pelanneen Suomen maalivahdin Jani Lampisen.
Laukaukset Suomi voitti ottelussa 35-20. Paikkoja Nuorilla Leijonilla oli riittävästi voittoon.
Pettymys olikin ottelun jälkeen karmea. Suomen päävalmentaja Tomi Lämsä arvioi TV5:n haastattelussa Suomen pelanneen Ruotsi-ottelussa turnauksen parhaan pelinsä. Lämsän mukaan peli oli muutaman minuutin sisään ”taivas ja helvetti”, mikä kuvasikin osuvasti Suomen kohtaloa.
– Tuohon hetkeen tyly maali. Se on välillä raakaa, Lämsä summasi.
Suomi oli edellisen kerran jäänyt jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa mitalipelien ulkopuolelle 2018. Silloin tuli katkera puolivälierätappio Tshekille rankkarikilpailussa.
Marginaalit ovat pieniä, kuten Ruotsi-ottelussa nähtiin. Putoaminen mitalipeleistä ensi kertaa viiteen vuoteen ei tarkoita, että Suomen pelaajakehityksen taso olisi laskussa.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa