JÄÄKIEKKO F1-sarjan Emilia-Romagnan GP oli määrä ajaa ensi viikonvaihteessa Imolan radalla Italiassa. Kisa on kuitenkin jouduttu perumaan.
Alueella velloneet rankkasateet ovat saartaneet Imolan rata-alueen keskelle tulva-aluetta. Tiimien henkilökunnalta kiellettiin saapuminen keskiviikkona rata-alueelle. Teitä on sortunut ja alue tulvii rankkasateiden jäljiltä.
Kisalle on tiettävästi pyritty löytämään uusi päivämäärä, mutta se on todennäköisesti mahdotonta tiukan kalenterin puristuksessa.
F1 korostaa tiedotteessaan, että kisaviikonvaihteen turvallisuutta ei olisi voitu taata sääolosuhteiden takia.
– Ei olisi oikein lisätä paikallisten viranomaisten ja pelastustyöntekijöiden paineita vaikeassa tilanteessa.
Tilanne on alueella karmea. Motorsport-Totalin tietojen mukaan ainakin kaksi ihmistä on kuollut myrskyissä.
Ihmisiä on evakuoitu muualle ja tulvakatastrofia varten on käynnistetty varainkeruukampanjoita. Yhden niistä on käynnistänyt F1-talli Alpha Tauri. Tallin päämaja sijaitsee Faenzassa, jossa on kärsitty suurista tuhoista.
F1-sarjan toimitusjohtaja Stefano Domenicali on syntynyt Imolassa. Hän on luonnollisesti todella järkyttynyt.
– Ajatukseni ja rukoukseni ovat tulvien uhrien, perheiden ja yhteisöjen luona. Haluan ilmaista kiitollisuuteni ja ihailuni niille uskomattomille pelastustyöntekijöille, jotka työskentelevät väsymättä auttaakseen hädässä olevia ja lievittääkseen tilannetta – he ovat sankareita ja koko Italia on ylpeä heistä, Domenicali oli todennut Motorsport-Totalin mukaan.
Teksti Kari Aho ja Otto Palojärvi
Lue myös: Kalle Rovanperä ylivoimaiseen voittoon Portugalissa
Kommentoi Facebookissa