JÄÄKIEKKO SM-liigassa pelattiin lauantaina täysi seitsemän ottelun kierros. Kärpät romahti karusti ja SaiPalla on sysimustaa.
Kärppien ja Lukon välinen ottelu sisälsi monia eri vaiheita ja lopulta Lukko tyrmäsi Kärpät maalein 6-3.
Lukko meni jo avauserässä 3-0-johtoon, mutta Kärpät nousi toisessa erässä kolmen maalin takaa rinnalle.
– Kyllähän Lukko löi siinä alussa kovalla prosentilla ja se oli sellaista shokkihoitoa, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki harmitteli.
– Mutta ylpeä joukkueesta siinä, että pystyimme sitten kasaamaan rivit ja erinomainen toinen erä. Oli mahdollisuus tehdä siinä vähän enemmänkin kuin kolme maalia. Sitten kovalla tarmolla kolmanteen erään. Kaksi paikkaa ja kaksi maalia. Se oli tänään meille vähän liikaa, Marjamäki sanoi.
Kärpät jatkaa sarjassa neljäntenä, mutta on jäänyt nyt HIFK:sta jo viiden pisteen päähän.
HPK ja Tappara kohtasivat lauantaina Hämeen paikallispelissä. Tappara otti komean 5-2-vierasvoiton.
HPK pelasi ottelun legendaarisissa paidoissa, kun ritarilogo teki paluun peliasuun. Ritari ei kuitenkaan HPK:ta piristänyt, vaan Tappara otti tylyn voiton.
Tappara jatkaa edelleen SM-liigan kärkipaikalla. HPK on edelleen toiseksi viimeisenä.
Olli Jokisen valmentama Jukurit on äitynyt jo kovaan voittoputkeen SM-liigassa. Lauantaina joukkue kaatoi jälleen SaiPan. Tällä kertaa loppulukemat olivat 5-4.
Jukurit on noussut SM-liigassa komeasti jo viidenneksi. Viisi peräkkäistä tappiota kärsinyt SaiPa on edelleen tukevasti viimeisenä.
Ilves oli romahtaa Pelicansin kanssa, mutta otti ottelusta lopulta kuitenkin 5-3-voiton. Ilves on sarjassa toisena ja Pelicans nyt sijalla yhdeksän. Lahtelaisten kausi on ollut odotuksiin nähden merkittävä pettymys.
Illan muissa otteluissa JYP kaatoi Sportin 3-2, TPS murjoi Ässät maalein 4-1 ja KalPa kaatoi KooKoon 4-3.
Lue myös: Venäläisten pääsy olympialaisiin on ikävä kompromissi
Kommentoi Facebookissa