Katoilta putoava lumi ja jää jalankulkijoiden uhkana – kiinteistönomistaja vastaa turvallisuudesta

Katolla olevan lumikuorman lisäksi taloyhtiöiden on hyvä kiinnittää huomiota lumen määrään myös parvekkeilla ja terasseilla.

Katolla olevan lumikuorman lisäksi taloyhtiöiden on hyvä kiinnittää huomiota lumen määrään myös parvekkeilla ja terasseilla. (Kuva Kiinteistöliitto)

Taloyhtiön osakkaiden tai hallituksen ei pidä itse lähteä lumenpudotustöihin.

TURVALLISUUS Katoilta putoava lumi ja jää uhkaavat nyt jalankulkijoiden ja muiden kaduilla liikkuvien turvallisuutta, sillä kaikissa kiinteistöissä lumenpudotusta ja muita ajankohtaisia talvikunnossapidon velvoitteita ei ole hoidettu riittävällä ripeydellä.

Osa kiinteistönomistajista on kohdannut esimerkiksi vaikeuksia ammattitaitoisten lumenpudottajien löytämisessä.

– Kiinteistönomistaja vastaa kiinteistön turvallisuudesta, joten vastuu siitä, että lumet tulevat turvallisesti pudotetuksi, on viime kädessä taloyhtiön hallituksella, muistuttaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Pynnönen tähdentää, että taloyhtiön osakkaiden tai hallituksen ei pidä itse lähteä lumenpudotustöihin, sillä turvallinen työskentely vaatii asianmukaiset varusteet, kuten lumenpudottajien turvavaljaat ja ohikulkijoiden turvaksi pystytettävät eristyspuomit.

Katolla olevan lumikuorman lisäksi taloyhtiöiden on hyvä kiinnittää huomiota lumen määrään myös parvekkeilla ja terasseilla. Lumien lapioiminen pois terasseilta ja parvekkeilta on tärkeää, jotta lumi ei sulaessaan aiheuttaisi kosteusvaurioita talon rakenteisiin tai huoneistoihin.

Lumien poistaminen parvekkeilta ja terasseilta kuuluu osakkaiden vastuulle. Taloyhtiö on kuitenkin vastuussa kiinteistön turvallisuudesta, eikä osakkaiden omatoiminen lumenpoisto parvekkeita lapioimalla ole välttämättä turvallisuuden kannalta järkevin ratkaisu. Sen vuoksi Pynnönen suosittelee, että taloyhtiöt järjestävät lumien poistamisen parvekkeilta ja terasseilta keskitetysti ja valvotusti.

– Sulamisvesien lisäksi näin suuri lumikuorma itsessään voi aiheuttaa rakennukselle riskin, hän sanoo.

Lumimassa olisi hyvää siirtää pois parvekkeelta siinä vaiheessa, kun lumi ylittää parvekkeen kynnyksen eikä ovea saa enää kunnolla auki. Lumenpudotuksen ajankohta on myös syytä ilmoittaa etukäteen osakkaille sekä asukkaille.

– Vaara-alue on tärkeää eristää lumien pudottamisen ajaksi, ja alas tarvitaan lisäksi henkilö valvomaan, ettei kukaan vahingossakaan kävele putoavien lumien alle, Pynnönen muistuttaa.

Taloyhtiö voi tilata parvekkeiden ja terassien tyhjennyksen lumesta esimerkiksi kattolumien pudotuksen yhteydessä.

– Tämä on kuitenkin tehtävä osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta loukkaamatta eli niin, että osakkaat korvaavat kustannukset parvekkeiden puhdistamisesta, sillä lain perusteella osakkaat vastaavat parvekkeiden puhtaanapidosta, Pynnönen selventää.

Lisäksi taloyhtiön on tärkeää huolehtia siitä, että pudotettu lumi kuljetetaan asianmukaisesti pois tontilta ja kadulta.

Lue myös: Muista nämä vinkit lumitöissä – säilytä naapurisopu ja kolaa lumikasat omalle tontille

Kommentoi Facebookissa