NÄYTTELY Kirjat ovat kauniita. Uudet ja vanhat sidokset ilahduttavat sekä hienoilla materiaaleilla että sitojien ammattitaidolla. Visuaaliset yksityiskohdat ovat kuin taideteoksia, ja aikalaissidokset ja koristelut kertovat kiehtovalla tavalla tarinoita omasta ajastaan.
Kansalliskirjaston vuoden 2018 Galleria-näyttelykokonaisuus Kaunista! sukeltaa kirjansidonnan mielenkiintoiseen maailmaan. Kokonaisuus koostuu kolmesta osasta, joista kaksi avataan yleisölle maaliskuun alussa. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Näyttelyssä on esillä yksilöllisiä käsintehtyjä kirjansidoksia viiden vuosisadan ajalta 1400-luvulta aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Aineisto kuvaa kirjansidonnan historiaa niin materiaalien, tekniikan kuin tyylihistorian valossa.
Näyttelyn vanhimpiin teoksiin kuuluvat kaksi kirjaa maineikkaan saksalaisen kirjanpainaja ja kustantaja Anton Kobergerin kirjapainosta 1400-luvulta. Esillä on myös latinankielinen kirkkokäsikirja Manuale Aboense, jonka painatti Suomen viimeinen katolinen piispa Arvid Kurck (Kurki) Saksassa vuonna 1522. Kyseessä on tiettävästi ainoa paperille painettu versio kyseisestä kirjasta. Kirjan sidontapaikka on tutkijoille edelleen arvoitus.
Näyttely tarjoaa kaunista nahkaa, upeaa silkkiä, lehtikultaa, metalliheloja ja taidokasta koristelua. Kirjojen sidosasu ei kerro vain tekniikoista, materiaaleista tai esteettisistä arvoista, vaan se heijastelee myös yhteiskunnallisia, taloudellisia, kulttuurisia ja funktionaalisia ulottuvuuksia. Kirjan koko ja sidonta voivat viitata siihen, mihin tarkoitukseen tai yhteyteen kirja on tarkoitettu.
Omistushistoriasta kertovat muun muassa kansiin leimatut vaakunat, nimet, vuosiluvut ja nimikirjaimet. Kirjojen lehtikullalla koristelluissa syrjissä voi lisäksi olla siselöiden eli pisteviivoin toteutettuja ornamentteja, väritettyjä kuvioita tai jopa omistushistoriasta kertovia vaakunoita. Kuninkaalliset kruunut monogrammeineen osoittavat, että kirja on kuulunut hallitsijan kirjastoon.
Menneiden vuosisatojen kirjansitojat eivät yleensä signeeranneet töitään. Joidenkin sitojien jäljille on kuitenkin päästy historiallisten lähteiden ja sidoshistoriallisen tutkimuksen kautta.
Myös pohjoismaiset kirjansidonnan ammattilaiset ja harrastajat ovat lähettäneet näyttelyyn upeita esimerkkejä tämän päivän sidoksista, jotka tarjoavat hienon vastapainon ja vertailukohdan vanhojen sidosten rinnalle. Näyttelyn teemana on vapaamuotoinen sidos. Nykymuotina ovat nähtävissä yksinkertaisemmat, usein abstraktiset kuviot nahka-applikaatioina tai pieninä kultauksina tai sokeapainatuksina.
Näyttely järjestetään nyt neljättä kertaa, ja Suomi toimii vuoden 2018 isäntämaana. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Espoon Kirjansitojat r.y.:n kanssa. Kirjansidokset Pohjoismaista -näyttely siirtyy toukokuussa Helsingistä Osloon ja kiertää kaikki Pohjoismaat. Pohjoismaisen osuuden tilalle Kansalliskirjaston Galleriaan rakentuu Kauneimmat kirjat 2017 -näyttely.
- Kirjansidonnan helmiä Kansalliskirjastosta 1.3.–22.12.2018
- Kirjansidokset Pohjoismaista 2018 1.3.–14.5.2018
- Kauneimmat kirjat 2017 16.5.–22.12.2018
Kommentoi Facebookissa