TOIMEENTULOTUET Kela maksoi keskeisimpiä toimeentuloa turvaavia etuuksia vuonna 2025 noin 9,2 miljardia euroa, joka on reilu puolet kaikista Kelan etuusmenoista. Tästä vieraskielisille maksettiin viidennes, 20 prosenttia eli noin 1,8 miljardia euroa.
Keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet ovat kansaneläke, lastenhoidon tuet, perustoimeentulotuki, sairauspäiväraha, takuueläke, työmarkkinatuki, työttömän peruspäiväraha, vanhempainpäivärahat sekä yleinen asumistuki.
Lähes kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 2017 Kela maksoi samoja etuuksia 8,6 miljardia euroa, josta vieraskielisille maksettiin 15 prosenttia. Samalla ajanjaksolla vieraskielisen väestön määrä on kuitenkin kasvanut yli 70 prosenttia. Vieraskielisiä oli Suomessa 373 000 vuonna 2017 ja 646 000 vuonna 2025. Aikuisia heistä oli 506 000.
– Vieraskielistä väestöä on Suomessa aiempaa enemmän, joten toki myös heidän osuutensa Kelan etuuksien saajista on kasvanut. Kehitys heijastaa väestörakenteen muutosta, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen.
Vieraskielisten osuus eri etuuksien maksuista vaihtelee huomattavan paljon. Esimerkiksi perustoimeentulotuesta yli 40 prosenttia maksettiin vieraskielisille vuonna 2025, kansaneläkkeestä puolestaan alle viisi prosenttia. Tarkastelu perustuu tietoon henkilön äidinkielestä. Kaikki vieraskieliset eivät ole maahan muuttaneita, ja kaikki maahan muuttaneet eivät ole vieraskielisiä.
Perustoimeentulotukea saavien osuus Suomen vieraskielisestä väestöstä on vähentynyt. Vuonna 2017 noin 23 prosenttia aikuisista vieraskielisistä sai toimeentulotukea, ja vuonna 2025 vastaava osuus oli 18 prosenttia. Vieraskielisten toimeentulotuen saajien määrä on kuitenkin kasvanut 110 000 henkilöstä vuonna 2017 yhteensä 137 000 henkilöön vuonna 2025.
– Ukrainankielisten toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2023 alkaen. Vieraskielisten tuen saajien määrän kasvu johtuu suurimmaksi osaksi tästä ukrainalaisten ryhmästä, kertoo Jauhiainen.
Toimeentulotuesta maksettiin vieraskielisille 24 prosenttia eli 172 miljoonaa euroa vuonna 2017 ja 41 prosenttia eli 408 miljoonaa euroa vuonna 2025. Työmarkkinatuessa on näkynyt vastaavan suuntainen kehitys kuin toimeentulotuessa. Saajien osuus vieraskielisestä aikuisväestöstä oli 24 prosenttia vuonna 2017 ja 16 prosenttia vuonna 2025.
Työmarkkinatuen ja työttömän peruspäivärahan tilalle tuli 1.5.2026 alkaen uusi yleistuki. Työttömyysturvaa maksetaan työttömyyden ajalta sekä työllisyys- ja kotoutumispalveluihin osallistumisen ajalta. Tilapäistä suojelua saavilla Suomessa asuvilla ukrainalaisilla ei ollut oikeutta työmarkkinatukeen.
– Vieraskielisestä väestöstä aiempaa harvempi saa Kelan työttömyystukea tai toimeentulotukea, mikä viittaa siihen, että suurempi osa kasvaneesta vieraskielisestä väestöstä on työmarkkinoilla tai opiskelemassa, sanoo Jauhiainen.
Euromääräiset luvut on tarkastelussa esitetty nimellisarvoina eli inflaation vaikutusta ei ole huomioitu.
Lue myös: Kelan etuuksien väärinkäytösepäilyt vähäisiä – eniten toimeentulotuessa ja työttömyysturvassa

Kommentoi Facebookissa