KASVIT Huhti-toukokuu on erinomaista aikaa kitkeä haitallisia vieraskasvilajeja pihoilla ja puutarhoissa. Pienistä taimista syntyy merkittävästi vähemmän ongelmallista kasvijätettä kuin monta metriä korkean täysikasvuisen kasvuston niittämisestä.
Esimerkiksi vihuliaista jättiputkea on huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa torjua keväällä, sillä pienistä taimista on merkittävästi pienempi todennäköisyys saada iholleen ihovaurioita aiheuttavaa kasvinestettä niitä kitkettäessä.
– Työssä on kuitenkin ehdottomasti muistettava käyttää kunnolla suojaavia, muovitettuja puutarhakäsineitä, muistuttaa Luonnonsuojeluliiton vieraslajiasiantuntija Markus Seppälä.
Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Haitallisiksi vieraslajeiksi luokitellaan sellaiset lajit, jotka aiheuttavat ihmisille tai luonnolle ekologista, terveydellistä, taloudellista tai kulttuurista haittaa.
Suomessa tunnetuimpia haitallisia vieraskasvilajeja, jättiputkien lisäksi, ovat jättipalsami, kurtturuusu, komealupiini ja japanintatar.
– Voimme pysäyttää Suomessa olevien haitallisten vieraslajien leviämisen jos toimimme jokainen joko ilmoittamalla vieraslajihavaintomme, osallistumalla torjuntatalkoisiin tai varmistamalla, ettemme itse vahingossa edistä vieraslajien leviämistä. Syntyvä kitkentäjäte on aina käsiteltävä omalla tontilla. Älä siis kippaa jätteitäsi luontoon. Luvattomat kasvijätetunkiot ovat haitallisten vieraslajien merkittävimpiä leviämisväyliä, Seppälä vetoaa.
Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset järjestävät vuosittain haitallisten lajien torjuntatalkoita. Voit myös itse aktivoitua asuinalueellasi keräämällä kartoitus- tai torjuntaporukan.
Lisää ohjeita ja vinkkejä vieraslajien tunnistukseen ja torjuntaan saat vieraslajiportaalista: www.vieraslajit.fi. Facebookin Vieraslajit-ryhmästä voit myös kysyä apua lajien tunnistukseen ja torjuntaan: www.facebook.com/vieraslajit/

Kommentoi Facebookissa