Näin oli kun siltä tuntui – kolea huhtikuu oli lumisateiden ja lumirakeiden sävyttämä

Huhtikuun loppupuoli oli selvästi tavanomaista koleampi ja lumisateita esiintyi etelärannikkoa myöten aina vappuaattoon saakka.

Huhtikuun loppupuoli oli selvästi tavanomaista koleampi ja lumisateita esiintyi etelärannikkoa myöten aina vappuaattoon saakka. (Kuva Fotolia)

Ilmatieteen laitos vahvistaa, että huhtikuu oli koko maassa tavanomaista kylmempi.

SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan huhtikuu oli suuressa osassa maata 1–2 astetta pitkän ajan keskiarvoa kylmempi. Edellisen kerran vastaavanlainen huhtikuu oli maan eteläosassa vuonna 2013, maan keskiosassa vuonna 2003 ja pohjoisessa vuonna 1998.

Huhtikuun alkupuolella mitattiin varsin keväisiä lämpötiloja ja ylin lämpötila oli Hattulassa kuukauden 10. päivänä mitattu 14,4 astetta. Samoihin aikoihin eli 9. huhtikuuta mitattiin Utsjoen Kevojärvellä kuukauden alimmaksi lämpötilaksi -25,8 astetta.

Huhtikuun loppupuoli oli puolestaan selvästi tavanomaista koleampi ja lumisateita esiintyi etelärannikkoa myöten aina vappuaattoon saakka. Kylmän ilman myötä myös 1–2 cm kokoisia lumirakeita esiintyi epätavallisen paljon sadekuurojen yhteydessä.

Suuressa osassa maata huhtikuu oli tavanomaista sateisempi. Maan keskivaiheilla oli erityisen sateista ja Kainuussa sademäärät olivat yli kaksinkertaisia pitkän ajan keskiarvoon nähden. Eniten satoi Puolangan Kotilassa 93,8 millimetriä ja vähiten Enontekiön Näkkälässä 14,7 mm.

Lunta oli kuukauden viimeisenä päivänä tavanomaisesta poiketen lähes koko maassa. Edellisen kerran oli vappuna lunta maassa osassa Etelä-Suomea vuosina 2014 ja 2007.

Huhtikuun säätilastot löydät tästä.

Kommentoi Facebookissa