Viinaralli Virosta ei ole hiljenemässä – keskustassa kytee edelleen kaljakapina

Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja, varapuhemies Mauri Pekkarinen ei aio hyväksyä hallituksen kaavailuja korkeammasta alkoholiprosentista.

Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja, varapuhemies Mauri Pekkarinen ei aio hyväksyä hallituksen kaavailuja korkeammasta alkoholiprosentista. (Kuva AOP)

Yhä harvempi tuo alkoholia, mutta aiempaa enemmän – hintaero Suomeen voi olla kolminkertainen.

ALKOHOLILAKI Hallituksen esitys uudesta alkoholilaista ei tunnu menevän läpi ihan kertanielemällä. Voit lukea alkuperäisen ehdotuksen tästä Päivän Lehden artikkelista. Sen jälkeen on ilmennyt, että lainsäädännön arviointineuvosto tiukentaisi lakia ja hovioikeuden päätöksen johdosta mietojen alkoholijuomien nettikauppa ulkomailta joudutaan puolestaan ehkä sallimaan, kuten kirjoitimme täällä.

Viime viikolla eduskunnan keskustalainen varapuhemies Mauri Pekkarinen kommentoi, että ei tule ”kuuna päivänä” hyväksymään hallituksen esitystä alkoholilaiksi. Pekkarista närästivät eniten kauppoihin tulevat niin sanotut limuviinat.

Muistettakoon vielä, että ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja keskusta halusi puolueohjelmassaan jopa keskioluen pois ruokakaupoista, myytäväksi olisi tarjottu Ruotsin mallin mukainen 3,7-prosenttinen folköl. Ei ihme, että peräti 15 puolueen kaljakapinallista kansanedustajaa allekirjoitti – Pekkarinen muiden mukana – uutta lakiesitystä arvostelevan adressin, jonka löydät tästä.

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Kalle Jokinen ei ole hyväksymässä sitä, että hallituspuolueiden kansanedustajat voisivat äänestää lakia vastaan. Perussuomalaisista vielä muutaman päivän eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimivan Sampo Terhon mukaan alkoholilain uudistus parantaa kansalaisten palveluja, nostaa verotuloja ja lisää työllisyyttä.

Hallituksen lopullisen esityksen uumoillaan olevan valmis lähiviikkoina.

Viinaa tuodaan Virosta enemmän

Yhä harvempi suomalainen tuo Virosta alkoholia, mutta ne jotka alkoholia tuovat, tuovat sitä aiempaa enemmän. Viinarallin hillitsemiseksi alkoholilakiuudistus tulisi saada voimaan mahdollisimman pian, vaatii Kaupan liitto.

Viinaralli ei Kaupan liiton selvityksen mukaan näytä hiipumisen merkkejä, vaan suomalaisten viinatuliaiset Virosta ovat jälleen kasvaneet. Alkoholin tuontiaan ovat lisänneet etenkin Viroon autolla matkustavat. Autolla viinanhakureissulle matkanneiden määrä on kasvanut noin 17 prosenttia edellisvuodesta.

Tallinnassa matkailijalle aukeaa aamuinen kaupunki – ja Suomea houkuttelevammat alkoholin hinnat.
Tallinnassa matkailijalle aukeaa aamuinen kaupunki – ja Suomea houkuttelevammat alkoholin hinnat. (Kuva Fotolia)

– Tekeillä oleva maltillinen alkoholilain uudistus on oikea suunta alkoholipolitiikan vapauttamisessa. Lakimuutoksen seurauksena verotulot Suomessa lisääntyisivät. Lakimuutos olisi tervetullut uudistus myös suomalaiselle kaupalle, kun kilpailu tasapuolistuisi Suomenlahden rannoilla, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.

Autolla alkoholia tuovat myös kuluttavat tuoteostoksiinsa entistä enemmän rahaa. Nyt ostoksiin kulutettiin 139 euroa keskivertomatkailijaa enemmän ja 86 euroa enemmän kuin edellisvuonna. Ostokset eivät olleet pelkästään alkoholia, mutta alkoholia autolla tuovien ostoskori on usein muita matkailijoita yksipuolisempi.

Jopa kolme kertaa halvempaa

Autolla alkoholia maahantuoville Viron hintataso onkin selvästi merkittävämpi matkustussyy kuin muille. He myös matkustavat Viroon muita useammin, puolet matkustaa Viroon vähintään neljä kertaa vuodessa.

– Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana alkoholia haettiin yhtä usein kuin viime vuoden alussa. Jos tämä jatkuu koko vuoden, viimeisen parin vuoden kehitys, jossa aikaisempaa harvemmat matkailijat hakevat Virosta alkoholia, on pysähtymässä, Jaana Kurjenoja kertoo.

Pikainen hintavertailu osoittaa Viron matkailun edullisuuden alkoholin suhteen. Litran lasipullo 38-prosenttista Koskenkorvaa maksaa Tallinnan SuperAlkossa 16,99 euroa, Tallinkin laivalla ennakkotilattuna sen saisi kuuden pullon pakkauksessa 14,67 euron kappalehintaan, kun taas Alkossa litrahinta on jo liki kaksinkertainen eli 27,18 euroa.

Esimerkiksi 24 kappaleen Lapin Kullan 5,2-prosenttista olutta 0,33 cl:n kokoisissa tölkeissä oleva pakkaus maksaa SuperAlkossa 14,99 euroa ja Tallinkilla ennakkotilattuna 12,90 euroa, kun Alkossa vain kahdeksan tölkin hinta on jo 15,52 euroa. Hintaero on yli kolminkertainen.

  • Kaupan liiton selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä TAK Oy:n toteuttamaan otospohjaiseen kuluttajakyselyyn, jossa haastateltiin 2 744 matkustajaa.

Kommentoi Facebookissa