ALKOHOLILAKI Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan alkoholilain kokonaishyödyistä ja -kustannuksista ei saa kattavaa käsitystä hallituksen esitysluonnoksen perusteella. Arviointineuvosto kiinnittää huomiota siihen, että lain hyötyjä on käsitelty ohuesti. Lain välillisiä vaikutuksia tulisi myös arvioida tarkemmin. Päivän Lehden katsauksen alkoholilaista löydät tästä.
Jo pitkään valmisteltu lakiesitys oli tarkoitus esitellä eduskunnalle toukokuussa. Lännen Median mukaan uusi alkoholilaki pitää valmistella uudelleen myös Helsingin hovioikeuden päätöksen vuoksi. Niin sanotussa Alkotaxi-tapauksessa oikeus katsoi, että nettikaupasta tilattujen mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voi kieltää. Mietojen alkoholijuomien nettikauppa ulkomailta joudutaan siksi ehkä sallimaan.
Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan esitysluonnoksessa on puolestaan erisuuntaisia elinkeinopoliittisia sekä sosiaali- ja terveystavoitteita, joista keskeinen on alkoholihaittojen vähentäminen.
Näiden tavoitteiden yhtäaikainen saavuttaminen on neuvoston mukaan nykyisen tutkimustiedon valossa vaikeaa. Lainsäädännön arviointineuvosto myös katsoo, että esitysluonnoksessa on käsitelty kolmea melko suppeaa alkoholipolitiikan keinovaihtoehtoa ja niiden lisäksi tulisi esittää vaihtoehtoina muitakin keinoja, esimerkiksi saatavuutta ja verotusta koskevia keinoja.
Esitysluonnosta perustellaan lisäksi keinona tukea panimoteollisuutta ja päivittäistavarakauppaa. Neuvoston mukaan näitä aloja on mahdollista tukea myös muilla tavoin kuin alkoholilakia muuttamalla. Arviointineuvosto suositteleekin, että esitysluonnosta korjataan ennen hallituksen esityksen antamista.
Kommentoi Facebookissa