Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää 22 miljoonan euron seuraamusmaksuja – isännöintialan yrityksillä hintakartelli

Yritykset ja Isännöintiliitto sopivat vuosina 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

Yritykset ja Isännöintiliitto sopivat vuosina 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa. (Kuva Fotolia)

Keskusteluja hintojen korottamisesta ja yhdenmukaistamisesta käytiin pääosin hallituksen kokouksissa ja seminaareissa.

TALOUS Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää, että markkinaoikeus määrää yhteensä noin 22 miljoonan euron seuraamusmaksut kuudelle isännöintialan yritykselle sekä Suomen Isännöintiliitto ry:lle. Yritykset ja Isännöintiliitto sopivat vuosina 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

KKV:n selvitysten mukaan Isännöintiliitto ja sen hallitukseen kuuluneet yritykset sopivat vuonna 2014 isännöintipalvelujen hinnoittelun yhdenmukaistamisesta ja hinnankorotuksista. Lisäksi sovittiin, että lakiuudistusten myötä isännöintiyrityksille tulevat uudet tehtävät veloitetaan asiakkailta isännöintisopimusten ulkopuolisina lisäpalveluina. Keskusteluja hintojen korottamisesta ja yhdenmukaistamisesta käytiin pääosin hallituksen kokouksissa ja seminaareissa.

Hintojen korottamisesta ja hinnoittelun yhtenäistämisestä viestittiin jäsenyrityksille ja koko isännöintialalle aktiivisesti vuosina 2014–2017. Hintasuosituksia annettiin esimerkiksi tiedottein, tapahtumissa ja Isännöintiliiton verkkosivuilla. Tavoite erikseen veloitettavien lisäpalveluiden osuuden kasvattamisesta isännöintialan hinnoittelussa kirjattiin myös Isännöintiliiton strategiaan.

Hinnoista sopiminen kilpailijoiden kesken ja hintasuositusten antaminen ovat erittäin vakavia kilpailunrajoituksia, joiden ainoa tarkoitus on nostaa keinotekoisesti hintoja asiakkaiden vahingoksi. Toiminta on KKV:n mukaan ollut omiaan vaikuttamaan isännöintialan hintatasoon koko Suomessa, sillä suurin osa kartellissa mukana olleista isännöintiyrityksistä on toiminut valtakunnallisesti.

Lisäksi Isännöintiliiton antamilla hintasuosituksilla on pyritty nimenomaisesti nostamaan koko Suomen isännöintitoimialan hintatasoa.

– Esityksemme mukaan kyse on pitkään kestäneestä, järjestelmällisestä kartellitoiminnasta, pääjohtaja Kirsi Leivo toteaa.

– Esityksen kohteena olevat yritykset ovat tehneet yhteistyötä suunnitelmallisesti nostaakseen hintojaan ja vaikuttaakseen koko toimialan hintatasoon. Isännöintialalla korkeampien hintojen maksajina ovat viime kädessä taloyhtiöiden asukkaat.

KKV alkoi selvittää asiaa vuonna 2017, ja suoritti tällöin tarkastuksia isännöintiyritysten ja Isännöintiliiton toimitiloissa. Näyttö hintakartellista perustuu osin näillä tarkastuksilla kerättyyn asiakirjanäyttöön ja osin Isännöintiliiton julkiseen viestintään.

Isännöintiliitto ja yritykset kiistävät KKV:n tulkinnan.

Lue myös: Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitys – alennetaan lääkkeiden hintoja ja helpotetaan apteekkien perustamista

Kommentoi Facebookissa