KIRJAN JA RUUSUN PÄIVÄ Tänäkin vuonna vietetään Kirjan ja ruusun päivää kansainvälisenä lukemisen juhlapäivänä. Lahjaperinteen hengessä kirjakaupat jakavat Mira Malliuksen kuvittamia kirjakasseja. Kasseja jaetaan Kirjan ja ruusun päivästä, tiistaista 23.4.2019 alkaen koko kansallisen lukuviikon ajan sunnuntaihin asti.
Lahjallaan kirjakauppiaat juhlistavat lukemista ja muistuttavat roolistaan kulttuuritoimijana myös digitalisaation aikakaudella.
– Viimeiset 20 vuotta ovat olleet suuren muutoksen aikaa koko media-alalle, eivätkä kirjat ole tästä poikkeus. Perinteisistä kirjakaupoista yli puolet on sulkenut pysyvästi ovensa. Mutta nyt näyttää siltä, että murroskausi alkaa helpottaa. Kirjamyynnin aallonpohjasta on tapahtunut jopa nousua ja uusi normaali alkaa olla käsillä. Kirjojen kuolema ei tullutkaan, arvioi Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.
Karlsson perustaa näkemyksensä kirjamyynnin nykytrendeihin ja tilastoihin. Myös Helsingin kirjamessujen lyömät kävijäennätykset kertovat trendimuutoksesta. Kirjallisuus kiinnostaa, ja kirjat tekevät yhä kauppansa.
– Myyntikanavat ovat monipuolistuneet, mutta kirjakauppojen kautta myydään yhä suurin osa painetusta kirjallisuudesta Suomessa. Lisäksi kirjamyyntikäyrät ovat tasoittuneet ja kääntyneet viime vuosina paikoin nousujohteisiksi. Erityisen iloinen olen siitä, miten vahva lastenkirjakulttuuri Suomessa on. Vahva lukutaito antaa vahvat eväät elämään, kertoo Karlsson.
Amazonin lähitulevaisuuteen ennustettu tiiviimpi rantautuminen Suomeen ei huolestuta Kirjakauppaliiton vetäjää.
– Amazonin maailmanvalloitus lähti liikkeelle kirjoista, joten sen aiheuttamaa turbulenssia on meillä jo nähty. Se on vahva toimija erityisesti ulkomaisen kirjallisuuden saralla ja aiheuttanee hintakilpailua jatkossakin, mutta kotimaisilla kirjakaupoilla on oma paikkansa, uskoo Karlsson.
Hän korostaa elämysten merkitystä lukemisessa ja kirjaostoksissa.
– Hypistely, fiilistely ja inhimillinen kohtaaminen ovat asioita, joita on vaikea digitalisoida. Monet arvostavat yhä painettua kirjaa myös käyttöliittymänä. Puhumattakaan siitä, että kiinnostuksen herättäneen kirjan maailmaan saa sukeltaa heti. Nykyarjen luksusta on hetket, jolloin uuden kirjan kanssa saa istahtaa vaikka hyvään kahvilaan ottamaan kirjasta ensipuraisun, Karlsson havainnollistaa.
Tänä vuonna kirjakaupat muistavat ystäviään kirjakassilla, jonka on kuvittanut monista lastenkirjoistakin tuttu Mira Mallius
Suomessa lukemisen ystäviä palvelee yhä noin 160 kirjakauppaa, joilla on noin 250 myyntipistettä eri puolilla Suomea. Kotimaisten kirjakauppojen tulevaisuuden ratkaisee kuitenkin viime kädessä kuluttaja.
– Eli jokainen meistä. Jos arvostamme paikallisia kirjakauppoja, osoitetaan se heille asioimalla. Siten tuemme suomalaista yrittäjyyttä ja yhtä tärkeää kanavaa, jonka kautta välitämme kulttuuriperintöämme jälkipolville, muistuttaa Karlsson.
Tänä vuonna kampanjassa mukana olevat kirjakaupat muistavat ystäviään kirjakassilla, jonka on kuvittanut monista lastenkirjoistakin tuttu Mira Mallius. Lahjallaan kirjakaupat haluavat muistuttaa siitä, millainen merkitys on paikallisilla ja kirjallisuudelle omistautuneilla kirjakaupoilla.
– Kirjan sijasta halusimme tänä vuonna jotain, mikä näkyy kaduilla ja kertoo lukemisen ilosta sekä kirjakauppojen olemassaolosta. Kirjakassi täytettynä kirjoilla on näkyvä viesti, kertoo Karlsson.
Mallius on yksi Suomen suosituimpia kuvittajia, joka tunnetaan muun muassa lastenkirjakuvituksista ja lukuisista paperituotteistaan.
– Visioni on, että tämän kirjakassin saapuminen kodin eteiseen täynnä kirjoja näyttäytyy lupauksena ihanista hetkistä ja retkinä uusiin tarinoihin, kertoo Mallius.
Kirjakasseja jakaa toista sataa kirjakauppaa ympäri Suomen kaupanpäällisenä 23.–28.4. välisen ajan kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaville.
Kirjan ja ruusun päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin barcelonalaisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. päivä valittiin kirjojen ja ruusujen päiväksi. Juhlapäivä on säilyttänyt nimensä ja roolinsa lukemisen merkkipäivänä jo yli 90 vuoden ajan. Vuonna 1995 Unesco julisti Kirjan ja ruusun päivän Maailman kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi.
Lue myös: Sofi Oksasen ”Kun kyyhkyset katosivat” ilmestyy persiaksi – ensimmäisenä suomalaisena näytelmänä
Kommentoi Facebookissa