AMPUMAURHEILU Suomen Ampumaurheiluliitto kertoo, että Aleksi Leppä voitti Egyptissä asentokilpailun maailmanmestaruuden, kun Kairossa alkoivat lauantaina Kansainvälisen ampumaurheiluliiton 300 m kiväärilajien MM-kilpailut.
Suomalaisista mukana ovat Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) ja Cristian Friman (Esbo Skytteförening). Lepän kilpailutahti on ollut kova, sillä hän kilpaili aiemmin tällä viikolla Kairossa järjestetyssä maailmancupissa olympialajeissa eli 10 m ilmakiväärissä ja 50 m pienoiskiväärissä.
MM-kilpailujen avauslajissa miesten 300 m kiväärin asentokilpailussa Leppä teki tuloksen 591 (polvi 196, makuu 200, pysty 195). Voitosta käytiin tiukka kamppailu, sillä Puolan Maciej Kowalewicz teki saman tuloksen. Leppä voitti, koska hänellä oli enemmän napakymppejä (29–22). Norjan Jon-Hermann Hegg oli kolmas tuloksellaan 589.
Leppä toteaa, että hänellä on ”aika epätodellinen olo”.
– En oikein osaa ajatella mitään… Ei ollut mikään helppo päivä.
– Pysty oli tosi haastavaa. Tulin koelaukauksilla jo kerran pois paikalta, ja jouduin todella tekemään töitä. Ei tullut tulos helpolla tänään. Olen erityisen tyytyväinen tekemiseeni ja taistelemiseeni.
Leppä palasi näin lajin huipulle usean vuoden tauon jälkeen. Hän voitti kaksi MM-kultaa Etelä-Korean Changwonissa vuonna 2018.
Cristian Friman oli sijalla 18 tuloksellaan 581. Kairon MM-kilpailut päättyvät maanantaina.
Lue myös: KuPS taipui taistellen tappioon Konferenssiliigassa – maailmantähti säväytti Suomessa

Kommentoi Facebookissa