Kohupelaaja Cristiano Ronaldo on jalkapallon Elvis Presley

Cristiano Ronaldo onnistui ensimmäisenä pelaajana maalinteossa viidessä eri MM-turnauksessa. (Kuva AOP)

Cristiano Ronaldon käytöstä paheksutaan, mutta hänen hurjaan suosioonsa se ei vaikuta.

JALKAPALLO Cristiano Ronaldo teki jalkapallon MM-kisoissa historiaa onnistuttuaan ensimmäisenä pelaajana maalinteossa viidessä eri turnauksessa. Tätä ei Ronaldon tapauksessa vuoden 2022 kisojen osalta kuitenkaan muistella. Mieliin jäävät hänen kyyneleensä viimeisen ottelun jälkeen.

Marokko voitti Portugalin puolivälieräottelussa 1-0. Heti pelin päätyttyä Ronaldo poistui kentältä kyyneleet silmissä stadionin uumeniin.

Moinen käytös herätti paheksuntaa. Olihan Ronaldo Portugalin joukkueen kapteeni, jonka olisi kuulunut jäädä kentälle lohduttelemaan pelikavereitaan ja poistua viimeisenä.

Sunnuntaina Ronaldo vuodatti tuntojaan Instagramissa.

– Maailmanmestaruuden voittaminen Portugalin kanssa oli suurin ja myös kunnianhimoisin unelmani. Onneksi olen voittanut monia kansainvälisiä pokaaleita ja myös Portugalin kanssa, mutta maani nostaminen koko maailman korkeimmalle korokkeelle oli suurin unelmani, Ronaldo kirjoittaa Instagramissa.

– Sen ja joukkueeni puolesta minä taistelin ja jätin kaiken kentälle. Valitettavasti se unelma päättyi eilen, Ronaldo jatkoi.

Ronaldoa ei Portugalin kahteen viimeiseen otteluun valittu avauskokoonpanoon. Paljon oli spekulointia, että hän olisi suuttunut asiasta, eikä kaikki spekulaatio varmaankaan ollut tuulesta temmattua, kun Ronaldon historiaa tuntee.

– Paljon on sanottu, paljon on spekuloitu ja paljon on kirjoitettu, mutta omistautumiseni Portugalille ei muuttunut missään vaiheessa. Olen aina taistellut päämäärän eteen, enkä koskaan käännä selkääni pelikavereilleni tai kotimaalleni, Ronaldo vakuuttelee.

Ronaldo on yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. Seurajoukkuetasolla hän on voittanut kaiken mahdollisen. Maajoukkueessakin EM-kultaa 2016.

Ronaldo debytoi Portugalin paidassa arvoturnauksissa jo EM-kisoissa 2004, jolloin oli 19-vuotias. Ja 18 vuotta myöhemmin hän pelasi vielä MM-kisoissa.

Ronaldosta tuli yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista urheilijoista. Hänen julkisuusarvonsa on käsittämätön. Pele, Diego Maradona, Muhammad Ali, Michael Schumacher tai Michael Jordan ovat hänen kanssaan samalla tasolla.

Ronaldon hurjan julkisuusarvon huomasi esimerkiksi Saint-Etiennessa EM-kisoissa 2016 tai Lusailissa MM-kisoissa 2022. Portugali pelasi EM-kisoissa Islantia ja MM-kisoissa Uruguayta vastaan, mutta paikan päällä oli valtava määrä toimittajia kaikista maanosista. Erityisen paljon Ronaldo näytti kiinnostavan kiinalaistoimittajia.

Ronaldo on eräänlainen jalkapallon Elvis Presley. Hän voi tehdä mitä huvittaa, menettämättä silti tähtistatustaan. Media itkee hänen tuittupäisyyttään, mutta Ronaldon suosioon se ei vaikuta.

Juuri ennen MM-kisoja Ronaldo poltti sillat Manchester Unitedin kanssa. Jonkun toisen pelaajan urakehitykselle moinen olisi ollut itsemurha, mutta Ronaldolla on varaa tehdä, mitä häntä huvittaa.

Huhutaan, että Ronaldo jatkaisi uraansa vielä Saudi-Arabiassa, missä tienaa eläkeikäisenäkin valtavia rahasummia. Saudi-Arabian ihmisoikeustilanne Ronaldoa tuskin kiinnostaa.

Mediassa Ronaldoa haukutaan. Kun Ronaldon ura muutaman vuoden päästä on ohi, tullaan hänen valovoimaansa kuitenkin kaipaamaan, koska sillä kerätään klikkiotsikoita.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Marokko sensaatiomaisesti välieriin – Cristiano Ronaldo itki

Kommentoi Facebookissa