Koiranpentu varastettiin kaupan edustalta ‒ tarkkaavaiset vartijat huomasivat pennun juna-asemalla

Varastettu koiranpentu on toimitettu takaisin oikealle omistajalleen

Varastettu koiranpentu on toimitettu takaisin oikealle omistajalleen. (Kuvituskuva AOP)

Helsingissä Ullanlinnassa tapahtuneesta varkaudesta epäillyt jäivät koiran kanssa kiinni Espoossa.

KOIRAVARKAUS Poliisi sai sunnuntaina puolenpäivän jälkeen tiedon, että kaupan edustalta koiraparkista oli varastettu viiden kuukauden ikäinen koiranpentu sillä välin, kun omistaja oli asioinut kaupassa.

Epäilty rikos tapahtui Tehtaankadulla Helsingissä.

‒ Poliisipartio etsi koiraa lähialueelta ja lähetti kuvan koirasta muille partioille sekä vartijoille tiedoksi. Poliisille selvisi, että kaupassa oli käynyt asiakkaana kolmen hengen porukka, joka oli anastanut olutta ja poistunut kaupasta. Koiranpentu katosi samoihin aikoihin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitokselta.

Leppävaaran juna-aseman vartijat huomasivat tuntomerkkeihin sopivan koiran asemalla kello 14.30 aikaan. Pentu oli rodultaan husky.

‒ Poliisi otti kiinni koiran kanssa liikkuneen miehen ja naisen varkaudesta epäiltyinä. Koiranpentu vietiin takaisin oikealle omistajalleen. Epäillyt koiravarkaat ovat kuulustelussa todenneet ottaneensa koiran lähinnä hetken mielijohteesta ajattelematta asiaa loppuun saakka, Hietala toteaa.

Lue myös: ”Kornelia” ja ”Lea” myivät kaltoin kohdeltuja koiranpentuja netissä – rikostutkijat pyrkivät tavoittamaan ostajat

Kommentoi Facebookissa