Kolmen raskaan ajoneuvon kolari moottoritiellä – kuljettajat vietiin hoidettaviksi sairaalaan

Poliisi toteaa, että tapahtuman osalta tutkinta on alkuvaiheessa. (Kuvituskuva Fotolia)

Loukkaantuneiden vammoista ei ole tässä vaiheessa tarkkaa tietoa.

LIIKENNETURVALLISUUS Itä-Suomen poliisilaitos kertoo, että tiistaina iltapäivällä tapahtui Räisälänportin kohdalla kolmen raskaan ajoneuvon risteyskolari moottoritien pohjoispäässä.

Ajoneuvoyhdistelmä ajoi moottoritietä etelän suunnasta pohjoisen suuntaan. Samanaikaisesti yhdistelmän ajosuuntaan nähden oikealta Räisälän suunnasta tuli risteykseen kuorma-auto, jonka tarkoituksena oli kääntyä moottoritielle etelän suuntaan.

Tapahtumat etenivät siten, että ajoneuvoyhdistelmän keula osui väistöyrityksestä huolimatta yhdistelmän eteen siirtyneeseen kuorma-autoon ja ajoneuvot ajautuivat osittain vastaantulevien kaistalle. Samanaikaisesti oli moottoritietä lähestymässä pohjoisen suunnasta ajoneuvoyhdistelmä, joka osui ajoneuvoyhdistelmään ja kuorma-autoon.

Kaikkiin ajoneuvoihin tuli vaurioita. Ajoneuvojen kuljettajat vietiin hoidettaviksi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Loukkaantuneiden vammoista ei ole tässä vaiheessa tarkkaa tietoa. Tapahtuman osalta tutkinta on alkuvaiheessa.

Lue myös: Tien sivuun pysähtynyt henkilöauto kääntyi rekan eteen – kuljettaja menehtyi, matkustaja loukkaantui

Kommentoi Facebookissa