Kolmikkoa epäillään kahdesta ryöstöstä ja petoksesta – matkapuhelimen myyjä sai pippurisumutteesta

Toinen miehistä oli kaasuttanut tapaamispaikalle tullutta myyjää pippurisumutteella kasvoihin.

Toinen miehistä oli kaasuttanut tapaamispaikalle tullutta pippurisumutteella kasvoihin. (Kuva AOP)

Sormusta ostavinaan ollut epäilty antoi puolestaan myyjälle tyhjän kirjekuoren ja lähti karkuun.

RYÖSTÖT Itä-Suomen poliisi otti lauantaina kiinni kaksi kuopiolaista noin 20-vuotiasta miestä sekä kuopiolaisen noin 20-vuotiaan naisen epäiltyinä petoksesta ja kahdesta ryöstöstä.

Syyskuussa miehet olivat sopineet ostavansa Tori.fi-sivustolla myynnissä olleen sormuksen. Myyjää tapaamaan Kuopion Männistöön meni toinen miehistä, joka kuitenkin antoi myyjälle tyhjän kirjekuoren ja lähti paikalta karkuun.

Lokakuun alussa toinen miehistä oli sopinut ostavansa kuopionkirppari.fi-sivustolla myynnissä olleen matkapuhelimen. Mies oli kaasuttanut tapaamispaikalle Särkiniemeen tullutta myyjää pippurisumutteella kasvoihin, anastanut matkapuhelimen ja lähtenyt karkuun.

Perjantaina 16.10. koko kolmikon epäillään sopineen huumekaupasta Männistössä. Toinen miehistä oli napannut huumeita ostamaan tulleen miehen rahat ja lähtenyt paikalta karkuun. Ostaja oli lähtenyt perään, mutta hän sai toiselta mieheltä pippurisumutteesta kasvoihin. Miehen mukaan kaasu oli sama mitä hän oli käyttänyt jo aiemmin Särkiniemessä matkapuhelimen myyjää kohtaan.

Koko kolmikko oli viikonlopun yli pidätettynä. Tekojen syyksi selvisi rahan tarve päihteisiin.

Lue myös: Poliisi kirjasi alkuvuonna yli 20 000 erilaista petosta – yli 65-vuotiaita huijataan erityisesti netissä

Kommentoi Facebookissa